Blogit

Libanonilainen linssikeitto

12.11.2013 Teksti: Pippurimylly

Uusi viikko on liikahtanut käyntiin jotenkin aivan erityisen tahmaisesti. Eilinen meni kuin hidastetussa kuvassa, ja kun mikään muu ei oikein ottanut sujuakseen, keittelin työhommien lomassa itselleni hiljakseen maanantaisopan. Hirveän yksinkertaisen sellaisen, kun muuhun ei kertakaikkisesti kyennyt ja taipunut. Ainekset tähän libanonilaiseen linssikeittoon ehtivät olla kaapissa valmiusasemissa liki viikon, kun en sitten aiemmin ehtinyt tähän keitokseen paneutua. Lopputuloksena oli simppeliä, konstailematonta ja pelkistettyä ruokaa, joka oli riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Sopi eilisiin tunnelmiin.

(4 annosta)

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 rkl juustokuminaa
0,5 tl korianterijauhetta
reilu litra kasvislientä
4,5 dl punaisia linssejä
hyppysellinen cayennea
kahden sitruunan mehut
3 dl tuoretta pinaattia ohueksi suikaloituna

Silppua sipuli ja kuumenna oliiviöljy kattilan pohjalla. Lisää sipuli, suola ja pippuri ja freesaa muutaman minuutin aja. Lisää juustokumina ja korianteri ja kääntele vielä muutaman kerran. Kaada kasvisliemi ja linssit kattilaan. Anna kiehahtaa, alenna lämpöä ja hauduta kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes linssit alkavat hajota.

Ota kattila pois liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää cayenne ja sitruunan mehut. Tarkista maku. Annostele keitto lautasille ja laita kunkin annoksen päälle suikaloitua pinaattia. Tarjoa halutessasi sitruunaviipaleiden kanssa.


 

Pippurimylly

Arkisto

Kommentit (2)

Sofia: Joo, tämä oli kyllä erittäin tervetullutta vaihtelua tomaattipohjaisiin linssikeittoihin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein toimivaa! Sitruuna piristi kivasti.

Oi, tämä on aivan erilainen linssikeitto, kun mitä itse olen tottunut tekemään. Vaikuttaa jotenkin ihanan raikkaalta, kun tuossa on sitruunaa ja korianterijauhetta. Tätä täytyy kokeilla!

Sofia: Joo, tämä oli kyllä erittäin tervetullutta vaihtelua tomaattipohjaisiin linssikeittoihin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein toimivaa! Sitruuna piristi kivasti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi