Blogit

Parsaa, hollandaisekastiketta ja jokiravunpyrstöjä

19.4.2014 Teksti: Pippurimylly

Jokin luonnonlaki se on, että vuoden ensimmäiset parsakokkailut epäonnistuvat aina. Onneksi toinen kerta sujui jo melkein konkarin ottein, ja pääsiäispöytään saatiin kuin saatiinkin ihanaista parsaa!

Parsan kanssa tykkään pitää asiat yksinkertaisina. Parsan maku on niin vieno, hieno ja hento, että pelkään aina hukuttavani sen ominaismaun liiallisen krumeluurin alle. Siksipä tämän kevään ensimmäiset parsat tarjosin ilmakuivattuun kinkkuun kääräistynä ja nopeasti goudan kanssa uunissa gratinoituna, ja eilen perinteisen hollandaisekastikkeen kanssa. Kulunutta ja tavanomaista ehkä, mutta aina yhtä toimivaa!

parsaa hollandaisekastikkeella

En ole varsinaisesti mikään kastikekokki, enkä muista esimerkiksi koskaan valmistaneeni hollandaisea, vaikka se yksi maailman tunnetuimmista kastikkeista onkin. Kun eilen vielä kiirastorstain pitkäksi venähtänyt illanvietto painoi päälle, päätin oikaista parit mutkat suoriksi ja valmistin hollandaisen tällä simppelillä reseptillä. Vähän jokiravunpyrstöjä ja ruohosipulia siihen sivuun, ja pitkäperjantaipäivällisen alkuruoka oli siinä!

1 kg valkoista tai vihreää parsaa
vettä
suolaa, sokeria, sitruunamehua

3 keltuaista
150 g voita
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
1 rkl sitruunamehua

Kuori valkoisen parsan pintakerros pois terävällä perunankuorimaveitsellä. Aloita kuoriminen varovasti nupun alapuolelta ja kuori tyveen päin, sillä parsa katkeaa herkästi. Vihreästä parsasta tarvitsee kuoria vain varren alaosa. Leikkaa kuivuneesta tyvestä pari senttiä, jotta leikkauspinnasta tulee mehevän kostea. Pane kuoritut parsat kylmään veteen. (Jos parsat ovat kovin eripaksuisia, lajittele ne koon mukaan ja sido kimpuiksi kostutetulla puuvillalangalla.) Lado nuput samaan suuntaan.

Parsan keittäminen: Kuumenna laakeassa kattilassa tai paistokasarissa niin paljon vettä, että se peittää parsat. Lisää suola (1 tl/l vettä). Nosta parsat kiehuvaan veteen. Keitä parsoja 4-12 minuuttia. Kypsennysaika riippuu parsan tuoreudesta ja paksuudesta. Kokeile cocktailtikulla tyvestä, milloin parsat ovat pehmeitä. Nosta parsat vedestä reikäkauhalla ja valuta hyvin. (Irrota mahdolliset langat.) Sulata voi kasarissa, mutta älä anna sen ruskistua. Erottele huoneenlämpöiset keltuaiset monitoimikoneen, tehosekoittimen tai sauvasekoittimen kulhoon. Sekoita keltuaiset täysteholla.

Kuumenna voi kiehuvan kuumaksi ja kaada se koneen käydessä ohuena nauhana keltuaisten joukkoon. Jätä valkoinen sakka lisäämättä. Lisää paksuhkoon, sileään kastikkeeseen suola, valkopippuri ja sitruunanmehu ja käytä konetta vielä hetki. Tarjoa kastike keitettyjen parsojen kanssa. Viimeistele annokset silputulla kevät- tai ruohosipulilla ja jokiravunpyrstöillä.


 

Pippurimylly

Arkisto