Blogit

Pippurimylly: Kanttarelli-ruusukaalipaistos

30.6.2009 Teksti: Pippurimylly

Anoppikokelas tyhjensi lomansa ajaksi omaa pakastintaan ja lahjoitti meille jälleen läjän pakastettuja sieniä. Ja sehän passaa! Ilokseni parista nyssäkästä löytyi kanttarelleja, yhtä kaikkien aikojen lemppariraaka-ainestani. Koska kanttarelleja oli paljonkin, päätin tällä kertaa raaskia tehdä niistä jotain muuta kuin kermaista kastiketta uusille perunoille – mikä on kyllä sinänsä aivan tuhottoman herkullinen ruoka, mutta kiva oli kokeilla jotain muutakin. Kaupasta tarttui mukaan hetken mielijohteesta ruusukaaleja, ja vielä kokkailuvaiheessakaan en ihan tarkalleen tiennyt, mitä ihmettä oikein olin tekemässä. Kokkailun tuloksena syntyi kuitenkin mukavan kesäinen ruoka; paistettua kesäsipulia ja kanttarelleja, höyrytettyjä ruusukaaleja sekä varhaisperunoita tilli-voisulassa pyöräytettynä. Täysin hatusta vedetyksi ex tempore -ruuaksi jopa aivan yllättävän hyvää. Toisaalta, ei kanttarelleilla voi kyllä missään olosuhteissa epäonnistuakaan..

(kahdelle nälkäiselle)

2 kesäsipulia varsineen
2 dl pakastettuja kanttarelleja
n. 150 g ruusukaaleja
10 pientä varhaisperunaa
reilun kokoinen köntti voita
3/4 dl tuoretta tilliä
yrttisuolaa, rouhittua mustapippuria

Höyrytä tai keitä ruusukaalit. Keitä myös perunat. Sulata voiköntti kattilassa ja sekoita joukkoon silputtu tilli. Sekoita tillivoisula perunoiden joukkoon ja laita sitten perunat syrjään odottamaan. Silppua kesäsipulit ja kuumenna pieni nokare voita pannulla. Kuullota sipuleita pannulla voissa hetki. Lisää kanttarellit ja freesaa niitä tovi. Lisää pannulle ruusukaalit sekä tillipotut. Sekoita huolellisesti ja mausta seos yrttisuolalla ja mustapippurilla. Viimeistele annokset vielä tuoreella tillillä ja silputuilla kesäsipulin varsilla.

Pippurimylly

Arkisto