Blogit

Pippurimylly: Pinaattinen vuohenjuusto-parsakaalilasagne

12.5.2009 Teksti: Pippurimylly

Eilisen mielihaluna oli jonkunlainen vuohenjuustoinen lasagne. Selasin netissä reseptejä, otin vaikutteita vähän sieltä sun täältä ja kaupassa sitten ostoskoriin päätyi sitä, mitä eniten mieli halajasi. Lopputuloksena oli varsin vihervoittoinen tuotos 🙂

En sinänsä ole mikään maailman innokkain lasagnekokki, vaikka lasagne ihan hyvää perusruokaa onkin. Lasagnentekoon ryhtyminen vaatii aina tietynasteista viitseliäisyyttä sekä motivaatiota meikäläisen osalta, sillä en tykkää valkokastikkeen tekemisestä sitten yhtään. En ole vielä tähänkään päivään mennessä onnistunut saamaan aikaiseksi täysin klimpitöntä béchamelia, ja sekös pistää kiukuttamaan! Lisäturhautumista eilen aiheutti vielä se, että lasagnelevytkin menivät sitten loppumaan kesken kaiken. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan onneksi maistuneet lopputuloksessa, sillä tästä tuli oikein hyvää!

(4 annosta)

2 sipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
1/2 kesäkurpitsa
n. 300 g parsakaalia (pakaste)
1 pss (150 g) pakastepinaattia
1/2 ruukkua rucolaa
mustapippuria
3 rkl margariinia
3/4 dl vehnäjauhoja
n. 7 dl maitoa
suolaa, muskottipähkinää
200 g vuohenjuustoa
lasagnelevyjä
päälle parmesaani- ja emmentalraastetta

Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Sulata parsakaalinnuput ja paloittele ne pienemmiksi (jos käytät tuoretta parsakaalia, keitä sitä muutaman minuutin). Sulata myös pakastepinaatti ja valuta se. Silppua rucola. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota siinä sipuleita ja valkosipulinkynsiä. Lisää pannulle kesäkurpitsaraaste ja freesaa vielä hetki. Lisää sitten joukkoon parsakaalit, pinaatti sekä rucola. Sekoita ja mausta seos mustapippurilla.

Valmista valkokastike. Sulata margariini kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä hetki sekoittaen. Lisää sitten maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti. Mausta kastike suolalla ja muskotilla.

Voitele uunivuoka öljyllä. Laita vuoan pohjalle ensin parsakaaliseosta, sitten lasagnelevyjä, valkokastiketta ja viipaloitua vuohenjuustoa, sitten taas lasagnelevyjä jne, kunnes ainekset on käytetty. Jätä päällimmäiseksi kerros lasagnelevyjä ja niiden päälle valkokastiketta. Ripottele päälle raastettua parmesaania ja emmentalia. Kypsennä 225-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Pippurimylly

Arkisto