Pippurimylly

Avokadotoast

14.1.2017 Teksti: Pippurimylly

Jokaisen itseään kunnioittavan trendikahvilan aamiaisvalikoimaan tuntuu tällä hetkellä kuuluvan avokadotoasteja – kattavan erikoiskahvimenun lisäksi tietenkin. Herkullinen konsepti, mutta itse nautin aamiaiseni kaikista mieluiten omassa rauhassa kotona; yöppäreissä, tukka pystyssä, silmät sikkurassa ja pannullinen mustaa kahvia koko ajan käden ulottuvilla. Koska avokadotoast oli nyt riivannut takaraivossa jo monta päivää, päätin tekaista lauantaiaamiaiseksi kotitoastit kuivumisuhan alla olevista leivänkäppyröistä.

Yksinkertaisimmillaan avokadotoast rakentuu avokadoviipaleilla päällystetystä paahtoleivästä, mausteinaan esimerkiksi pelkästään hyvää oliiviöljyä, sormisuolaa, pippuria ja chilihiutaleita. Noin muutoin vain mielikuvitus on rajana, millä avokadotoastinsa haluaa vuorota. Kylmäsavulohi ja kananmuna ovat tietysti perinteisiä ja sopusointuisia makupareja avokadolle. Itse lätkäisin leipien päälle eiliset texmex-jämät eli guacamolet ja muut härpäkkeet. Osan leivistä vuorasin fetalla, chipotlemajoneesilla ja korianterilla, osan taas mangolla, mintulla ja limellä.

avokadoleivät

Avokadotoastit kahdella täytteellä

  • vaaleaa leipää, paahtoleipää, ciabattaa tms.
  • avokado
  • limen mehua, chiliä, suolaa ja pippuria
  • fetajuustoa murusteltuna
  • chipotlemajoneesia
  • tuoretta korianteria
  • viipaloitua mangoa
  • silputtua tuoretta minttua tai basilikaa
  • raastettua limen kuorta

Muussaa avokado haarukalla kulhossa. Mausta limenmehulla, suolalla, pippurilla ja chilillä. Leikkaa leipä sopivan kokoisiksi siivuiksi ja voitele ne oliiviöljyllä. Paista pannulla rapeiksi molemmin puolin. Levitä päälle guacamolea ja haluamiasi täytteitä.

Pippurimylly