Blogit

Katkarapu-couscoussalaatti

1.8.2013 Teksti: Pippurimylly
 

Tervehdys lomamoodista!
Tässä kesälomareissujen välissä lienee sopiva hetki naputella tänne vähän bloggaamatta jäänyttä kesäreseptiikkaa. Vaikkei ruuanlaitto tosiaan ole tähän aikaan vuodesta ihan ykkösintressien joukossa, muutamalla hyvällä raaka-aineella (eritoten kesäkasviksilla) saa yleensä jo paljon aikaiseksi. Tätä sahramiravuista, couscousista, pinaatista ja fenkolista koostuvaa salaattia tein erään heinäkuisen illan appeeksi ja työevääksi.
 

 

(4 annosta)

3 dl couscousia
3 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
1/2 säilötty sitruuna

270 g katkarapuja
sahramia
1 rs babypinaattia
1 fenkoli
100 g fetajuustoa
1/2 sitruuna
kourallinen tuoretta tilliä
kourallinen tuoretta oreganoa
ripaus kuivattua minttua
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä

Keitä couscous pakkauksen ohjeen  mukaan kasvisliemikuutiolla ja puolikkaalla säilötyllä sitruunalla maustetussa vedessä.

Sulata katkaravut ja paista ne nopeasti pannulla oliiviöljyssä. Mausta sahramilla. Huuhtele ja revi pinaatti, viipaloi fenkoli ja kuutioi fetajuusto. Yhdistä couscous, fenkoli ja feta ja mausta seos sitruunan mehulla, silputulla tillillä ja oreganolla, mintulla ja pippurilla. Lorauta sekaan vielä hieman oliiviöljyä ja sekoita. Tarkista maku. Laita tarjoiluastian pohjalle pinaatti ja asettle sen päälle couscous sekä katkaravut.


 

Pippurimylly