Blogit 17.9.2012

Kookos-kikhernepata

Teksti: Pippurimylly

Mahtavan juhlan, ruuan ja juoman kyllästyttämän viikonlopun jälkeen paluu arkeen tuntui tänään erityisen julmalta. Ai miten niin ei enää muiden tekemiä kolmen ruokalajin aterioita? Että ihan itsekö pitäisi kauppaan asti raahautua ja ateriansa suunnitella?

Tänään en siihen vielä kyennyt, joten vatsantäytteeksi valmistui sitä, mitä kaappien sisällöstä aikaiseksi saatiin.  Maanantain kunniaksi siis: jotain tavallista, arkista ja yksinkertaista perusruokaa.
 


 

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2 tl garam masalaa
1 tl juustokuminaa
1 tl inkiväärijauhetta
1 tlk kuorittuja kokonaisia tomaatteja
1 tlk kookosmaitoa
3 porkkanaa
4 perunaa
1/2 rs tuoreita herkkusieniä
1 tlk kikherneitä
suolaa ja pippuria

Silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja chili. Paloittele porkkanat, perunat ja herkkusienet. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipulit ja chilit siinä. Lisää pannulle mausteet ja paistele käännellen. Kaada joukkoon tölkkitomaatit ja kookosmaito. Pienennä tomaatinpaloja lastan avulla. Lisää joukkoon porkkanat, perunat ja herkkusienet. Anna kiehahtaa ja keittele hiljalleen noin 20 minuuttia, tai kunnes kastike on saostunut sopivasti.  Kaada kikherneer joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku. Tarjoa kastike esimerkiksi riisin tai ohran kanssa.

 

Pippurimylly

Kommentit (4)

Laura: Ole hyvä vaan! Joo, tämä on mausteista mutta silti sopivan lempeän makuista, että varmaan uppoaa lapsillekin 🙂

Riittääkö tästä 3-4 ruokailijalle?

Hei Omppumato, tällä reseptillä pitäisi tulla noin 4 annosta.

Kiitos ihanasta reseptistä! Herkkusieniä meillä ei koskaan ole, ja chili piti tällä kertaa laittaa maustepussista, mutta muuten tein ohjeen mukaan. Tuli sopivasti tulista ja ihanan lämpöisen täyttävää. Viisivuotias tyttönikin tykkäsi.

Laura: Ole hyvä vaan! Joo, tämä on mausteista mutta silti sopivan lempeän makuista, että varmaan uppoaa lapsillekin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *