Blogit 17.2.2013

Linssi-tonnikalalasagne

Teksti: Pippurimylly

Arkimurheet on hyvä hukuttaa lasagneen – muhkeaan, lämpimään, extrajuustoisaan lasagneen.

Linssi-tonnikalabolognese on toimiva perusruoka, viikonlopun kunniaksi päätin vain upottaa kyseisen kastikkeen lasagnelevyjen ja juuston väliin. Ja mikäs sen siellä ollessa. Tämä ruoka sopi leppoisan viikonlopun tunnelmaan erinomaisesti. Kiireettömän oleilun ja puuhastelun lomassa koko suurehko vuoka tuli rääpittyä ihan vaivihkaa tyhjäksi viimeistäkin palaa myöten.
 


 

(6 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 sellerinvartta
1 porkkana
2 prk tomaattimurskaa
suolaa, pippuria, oreganoa, chilirouhetta
2 dl punaisia linssejä
1 prk tonnikalaa öljyssä

Juustokastike
50 g margariinia
3/4 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
suolaa, pippuria
2 dl raastettua emmentalia

Lisäksi
lasagnelevyjä
raastettua emmentalia

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Pilko sellerit ja raasta porkkana. Kuumenna pannulla loraus öljyä ja kuulota sipulit siinä. Lisää selleri ja porkkana ja freesaa muutaman minuutin ajan. Kaada tomaattimurskat pannulle ja anna kiehahtaa. Mausta ja anna porista hiljalleen noin 15 minuuttia. Lisää sitten keitetyt linssit ja tonnikala ja anna hautua vielä viitisen minuuttia. Tarkista maku.

Valmista juustokastike. Sulata rasva kattilassa ja sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito pienissä erissä, samalla hyvin sekoittaen. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi juustoraaste joukkoon.

Kasaa lasagne voideltuun uunivuokaan. Kaada pohjalle linssi-tonnikalakastiketta ja juustokastiketta. Nosta lasagnelevyjä päälle ja kaada niille uudet kerrokset kastikkeita. Jatka näin, kunnes lasagnelevyt on käytetty, jätä päällimmäiseksi juustokastiketta. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia.
 

 

Pippurimylly