Blogit

Pippurimylly: Välimeren halloumi-perunasalaatti

15.2.2009 Teksti: Pippurimylly

Erilaiset ruokaisat salaatit ovat kovastikin mieleeni, mutta niitä tulee loppujen lopuksi tehtyä aika harvoin pääruuaksi. Nyt kun olin kuitenkin muutaman päivän yksin kotona, päätin herkutella halloumi-perunasalaatilla Ihanien tomaattien tapaan. Alkuperäinen tofuversio salaatista löytyy Chocochilistä. En edes muistanutkaan, kuinka huikean hyvää halloumi on! Sitä tulee ostettua niin harvoin, että minulle se on eräänlainen luksusherkku. Huomasinpa tuossa myös, ettei blogissani ole ainuttakaan perunasalaatin ohjetta, vaikka rrrakastan erilaisia lämpimiä perunasalaatteja hyvinkin hartaasti. No, nyt on tuokin epäkohta sitten korjattu.

4 kiinteää perunaa
1 rs kirsikkatomaatteja
5 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
2 tl kapriksia
1 pieni punasipuli
100 g halloumia
1/2 basilikaruukku
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi ja anna jäähtyä. Paloittele kulhoon kirsikkatomaattien, aurinkokuivattujen tomaattien ja punasipulin kanssa. Lisää joukkoon kaprikset. Huuhtele halloumista ylimääräiset suolat ja pilko kuutioiksi. Paista kuivalla pannulla lastalla käännellen, kunnes palat alkavat ruskistua. Sekoita halloumipalat salaatin joukkoon ja revi lopuksi sekaan basilika. Lorauta sekaan reilusti oliiviöljyä ja korkillinen balsamiviinietikkaa. Mausta lopuksi mustapippurilla ja sekoita.

Pippurimylly