Yleinen 9.8.2016

Haukiburgerit

Teksti: Pippurimylly

Päivän ruokalistalla: yllärihyvää haukiburgeria mitä sattuu –aineksista koottuna!

Tunnen ihmisiä, jotka kalastavat ja tykkäävät kalastamisesta, mutta eivät kuitenkaan itse syö kalaa. Erikoiselta tuntuva yhtälö on mahdollista kääntää winwin-tilanteeksi, sillä meille kelpaa fisulahjoitukset lähes aina ja kalalajista riippumatta. Tällä kertaa pakkasessa oli jemiksessä lahjoitettua haukea, josta saakin eri hyvät purilaispihvit – loistava esimerkki siitä, että tavallinen suomalainen järvikala taipuu ihan mihin vaan.

Liikenteeseen lähdettiin varsin sekalaisella konseptilla, vähän oli aasialaisia vaikutteita ja vähän jenkkimeininkiä. Herkkua yhtä kaikki!

haukiburgeri

Haukipihvit

  • 400 g haukea fileenä
  • 1 kananmuna
  • 0,75 dl panko-jauhoja
  • 1 Scotch Bonnet -chili
  • 1/2 ruukku korianteria
  • 2 siivua pekonia
  • 2 rkl soijakastiketta

Pilko kala, chili, korianteri ja pekoni. Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi massaksi.

Lisäksi

  • hampurilaissämpylöitä
  • jääsalaattia
  • avokadoa
  • cheddarjuustoa
  • paahdettua sipulia
  • limemajoneesia
  • chilikastiketta
  • tuoretta korianteria

haukiburgeri3

Pippurimylly