Yleinen

Hummeririsotto

30.1.2016 Teksti: Pippurimylly

Viikonloppuisin saa vähän hienostella, eikös vaan! Vaikka tavallinen arkiruoka on mielestäni parasta mitä kuvitella saattaa, lauantaisin on mukava työstää viinilasillisen seuraksi jotain muuta kuin nakkikastiketta. Tällä kertaa pientä juhlan ja erikoisuuden tuntua toi hummeri.

Kokonainen hummeri ehti lymytä pakkasessamme pari kuukautta ennen kuin uskalsimme vihdoinkin tarttua härkää sarvista, tai siis öhm, hummeria tuntosarvista. Yhdestä sarvekkaasta epelistä irtosi lihaa melko naftisti, mutta kuitenkin ihan riittävästi kahden hengen risottoon. Hummeri sulatettiin, halkaistiin, irrotettiin pää ja peräsuoli, ja kaavittiin kaikki mahdollinen liha talteen panssarista, pyrstöstä ja saksista. Kuorista ja muista roippeista sekä vihanneksista keittelimme kasaan hummeriliemen.

Tuomio: jäätävän hyvää. Jouduin riipimään kattilasta kauhalla suuhun viimeisenkin riisinjyvän.

hummeririsotto

  • 1 pakastehummerin lihat
  • 1 salottisipuli
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 2 sellerinvartta
  • 2 dl risottoriisiä
  • 6 dl hummerilientä
  • 1 dl valkoviiniä
  • ½ pieni kesäkurpitsa
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • ½ puntti tuoretta tilliä
  • hyppysellinen sahramia
  • maun mukaan suolaa ja pippuria
  • voita
  • parmesania

Paloittele hummerin liha suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko sipuli, valkosipulinkynsi ja selleri. Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja kuullota sipulit ja sellerit siinä. Lisää riisi ja kääntele, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää hummerilientä ja valkoviiniä hiljalleen aina kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin. Suikaloi kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi ja lisää joukkoon. Keittele, kunnes risotto on pehmeää ja kermaista. Purista joukkoon myös sitruunan mehu. Mausta tillillä, sahramilla suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon hummerinlihat, voi ja raastettu parmesanjuusto. Nauti valkoviinin kanssa.

Pippurimylly