Podcast

Annan podcast: Aivoverenvuoto muistutti elämän hauraudesta – sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo ei enää pelkää kuolemaa

Sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo sairastui viisi vuotta sitten aivoverenvuotoon. Rankka kokemus muistutti elämän hauraudesta ja pani miettimään, ovatko omat ratkaisut elämässä olleet oikeita.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sara Pihlaja

Sarjakuva-Finlandialla palkittu sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo kertoi sairastumisestaan aivoverenvuotoon ja elämästään sairastumisen jälkeen Anna-lehden numerossa 11/2020.

Kuuntele koko juttu tästä:

On helpompi keskustella murtuneesta sääriluusta kuin aivoverenvuodosta, sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo sanoo ja piirtelee etusormellaan ympyröitä vanhan puupöydän pintaan.

– Kun kerrot, että sääresi on murtunut, kukaan ei pelästy ja ajattele ensimmäiseksi, että saatat olla kuolettavasti sairas. Kun kerrot, että sinulla on ollut aivoverenvuoto, se kuulostaa paljon pelottavammalta. Joudut selittämään paljon enemmän, hän jatkaa ja pyyhkäisee pöytää.

Olemme Tiitun ja hänen puolisonsa Mikon kotona tamperelaisen Annikin puutalokorttelin ytimessä. Isosta ruutuikkunasta aukeaa lumettoman talvipäivän kuulas maisema viereiseen puistoon. Sisällä kahden aikuisen kodissa on tyynen hiljaista.

Tiitun ja Mikon koti on sarjakuvien seuraajille tuttu. Tiitu kertoi asuinyhteisön synnystä ja taloyhtiön vaativasta remontista jo sarjakuvakirjassaan Minä, Mikko ja Annikki.

Puutalokortteli ja koti vilahtelevat myös hänen uusimmassa albumissaan Memento mori. Se ilmestyy ensi viikolla. Sarjakuvakirjan nimi on latinaa, ja sen voisi suomentaa vaikka sanoilla muista kuolevaisuutesi. Se kertoo Tiitun tarinan siitä hetkestä, kun hän sairastui aivoverenvuotoon neljä vuotta sitten.

Kaikki Annan podcast-tallenteet löydät täältä!

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Kuuntele koko juttu Annan suosituimmat jutut – elämäntarinoita pintaa syvemmältä-podcastista! Miten aivoverenvuoto vaikuttaa Tiitun elämään nykypäivänä? Millaista toipuminen on ollut? Millaista oli olla työkyvyttömänä? Miksi kynään tarttuminen pelotti?

.
X