
Hedelmäbritakakku
Britakakku on totuttu täyttämään marjoilla, mutta myös hedelmät sopivat hienosti kakkuun. Pohjaan lisätty kaakaojauhe antaa väriä ja makua.
Ainekset
- 150 g laktoositonta voita
- 1 1/2 dl sokeria
- 4 munankeltuaista
- 2 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
- 1/4 dl kaakaojauhetta
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 1/2 dl laktoositonta maitoa
Marenki:
- 4 munanvalkuaista
- 2 dl sokeria
Täytteeksi ja pinnalle:
- 1 kypsä mango
- 200 g ananaskirsikoita
- 4 dl laktoositonta vispikermaa
- 2 rkl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria
Valmistusohje
1. Ota voi, munat ja maito huoneenlämpöön noin tuntia ennen leipomista. Vatkaa voi ja sokeri keskenään sähkövatkaimella. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan hyvin vatkaten voiseokseen. Sekoita kui vat aineet keskenään. Lisää seos siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
2. Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Peitä uunipelti leivinpaperilla, levitä sille taikina ohueksi kerrokseksi.
3. Pese ja kuivaa sähkövatkaimen vispilät. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on kiiltävää ja kovaa. Levitä marenki taikinan päälle. Paista pohjaa uunin keskiosassa noin 25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se kahteen osaan.
4. Täytä kakku juuri ennen tarjoamista. Vatkaa kerma sokereiden kanssa vaahdoksi. Kuutioi mango, poista ananaskirsikoista suojuslehdet ja viipaloi marjat. Levitä kerma vaahto ja puolet hedelmistä toiselle kakkulevylle, nosta päälle toinen levy. Koristele hedelmäpaloilla.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous