
Hirvikruunu – hirven kyljystä marjakastikkeen kera
Kruunukyljysrivi sopii juhlapöytään rapeiden lohkoperunoiden ja paahdetun valkosipulin saattelemana. Kauden marjat saavat kruunun kimmeltämään.
Ainekset
- 1 hirven tai saksanhirven kruunukyljysrivi n. 800 g–1 kg
- 1 dl erivärisiä syysmarjoja, esimerkiksi puolukkaa, karpaloa, aroniaa, tyrniä, variksenmarjaa
- 1 rkl katajanmarjoja
- 1 tl viherpippuria
- 1 oksa laakerinlehteä (4 irtolehteä)
- 0,5 dl öljyä
- 1 tl karkeaa suolaa
Päälle
- 2 dl puolukkamehua tai kotimaista marjaviiniä
- 1 dl vettä
- 1 dl tummaa sokeria tai hunajaa
- 1 rkl voita
Marjakastike
- 3 dl marjoja
- 1 dl vettä ja makusokeri
- 50 g voita
Valmistusohje
1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Puhdista kyljysrivi ja raaputa luut puhtaiksi. Poista sitkein kalvo fileen ulkosyrjältä.
2. Anna lihan olla huoneenlämmössä tunti ennen kypsentämistä ja tuikkaa kylkeen paistomittari ennen kuin asetat sen öljytylle pellille. Voit toki arvioida kypsyyttä myös paistumisen aikana lihasnesteen väriä seuraamalla.
3. Aseta lihapuoli alas ja luut pystyyn, ison hirvikruunun voit kiertää ympyräksi kruunun muotoon. Mausta kruunu marjoilla, ripota pintaan mausteyrttejä ja suolaa. Pirskota pinnalle öljyä.
4. Pidä lihaa uunissa kymmenen minuuttia ja laske uunin lämpö sen jälkeen 175 asteeseen. Anna lihan paahtua kunnes mittari näyttää noin 70 astetta, jolloin liha on vielä punertavaa. Kääri liha folioon tai tukevaan voipaperiin ja anna jälkikypsyä, uunista otettuna, kääreessä kymmenen minuuttia.
5. Tarjoa liha kokonaisena tai kyljyksiksi leikattuna marjakastikkeen kanssa.
Marjakastike:
Mittaa marjat ja neste kattilaan, keitä pehmeiksi ja soseuta. Mausta tummalla sokerilla. Keitä kunnes koostumus on kastikemaisen sakea. Lisää voi ja sekoita kastike tasaiseksi.
Katso myös:
Hirven kareekyljykset, Ruoka.fi
Burgundinpata riistasta, Ruoka.fi
Hirvenlihakääryleet, Kotiliesi.fi
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous