Reseptit

Marjaleivokset

Marjaleivokset rakentuvat kolmesta kerroksesta: pohjasta, täytteestä ja pinnalle hyydytetyistä marjoista.

Teksti:
Sirkka Hirvonen

Valmistusaika

yli 2h

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

20

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Taikina:

  • 3 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0.5 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

täyte:

  • 6 liivatelehteä
  • kylmää vetta
  • 500 g maitorahkaa
  • 1.5 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 0.5 l marjoja (vadelmia, mansikoita, herukoita)
  • 2.5 dl vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta
  • yhden sitruunan mehu

pinnalle:

  • 1 l marjoja (vadelmia, mansikoita, herukoita)
  • 4 dl vettä
  • 2 dl hyytelösokeria

Valmistusohje

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle reunalliseen uunipannuun (noin 24 x 35 cm) ja paista 175 asteen uuninlämmössä noin 10 minuuttia. Tasoita levyn reunat.

Taita folio nelinkerroin ja tee siitä noin viiden sentin korkuinen reunus taikinalevyn ympärille.

Pane liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.

Mausta maitorahka sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita puhdistetut marjat joukkoon. Vatkaa vanilliinikastike vaahdoksi ja sekoita vaahto rahkaseokseen. Purista liivatelehdistä vesi pois. Kuumenna sitruunamehu ja liuota liivatelehdet mehuun.

Lisää liivateliuos ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen muiden täyteaineiden joukkoon. Kaada rahkatäyte taikinan päälle. Anna vähän hyytyä.

Levitä marjat rahkatäytteen päälle. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää hyytelösokeri ja anna seoksen jäähtyä hetki. Lusikoi seos marjojen päälle.

Anna leivonnaisen hyytyä ja jäähtyä hyvin ennen kuin leikkaat sen tasakokoisiksi leivoksiksi.

X