Reseptit

Marjatorttu

Kesämarjatorttu on helppo tarjottava. Sen voi valmistella jo edellisenä päivänä kokoamista vaille valmiiksi.

Teksti:
Katri Scröder

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

12

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 100 g voita tai margariinia
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte

  • 2 liivatelehteä
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk (250 g) vaniljarahkaa
  • 3 rkl tomusokeria
  • 2 rkl sitruunamehua

Kostutus

  • 4-5 rkl sitruunajuomaa, esim. Spriteä

Pinnalle

  • runsaasti tuoreita marjoa, esim. vadelmia, mustikoita ja herukoita
  • 1 dl hilloa, esim. aprikoosi

Valmistusohje

 

1. Sulata rasva ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kuivat aineet kanamunavaahtoon varovaisesti sekoittaen. Sekoita sulanut rasva joukkoon kevyesti nostellen.

2. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun (halkaisijaltaan 24 cm) irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Paista pohjaa 200-asteisessa uunin alatasossa noin 25 minuuttia. Nosta jäähtymään ritilälle.

3. Valmista täyte. Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vaahdota kerma ja notkista toisessa kulhossa rahka tomusokerin kanssa. Kuumenna pienessä kasarissa sitruunamehu ja liota kuumaan liemeen kuivaksi puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos ohuena nauhana rahkaseokseen samalla sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto.

4. Nosta jäähtynyt torttupohja tarjoiluvadille. Kostuta pohja jareunat sitruunajuomalla pullasudillasivelen. Levitä rahkatäyte pohjalle keoksi. Anna hyytyämuutama tunti. Nostele pinnalle tuoreet, peratut marjat ja sivele marjat kevyesti kasarissa juoksevaksi lämmitetyllä hillolla.

Vinkki: Marjatortun pohjan ja täytteet voi valmistaa jo edellisenä päivänä. Kokoa kakku vasta juuri ennen tarjoamista.

X