Reseptit

Marsalkan kuha

Marsalkan kuhassa kala, piparjuuri, sienet ja kastike muodostavat makujen pyhän liiton. Nauti ruokajuomana kivennäisvettä tai viileää olutta.

Teksti:
Juha Jormanainen

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

4

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 600 g kuhan (pyrstö)palaa
  • 150 g tuoreita sieniä
  • voita
  • 4 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
  • 0.5 dl kalalientä
  • 0.2 dl Noilly Pratt -vermuttia ta 0,5 dl valkoviiniä
  • 1,5-2 dl smetanaa
  • suolaa
  • valkopippuria
  • tuoreita sokeriherneitä

Valmistusohje

Laita paistinpannuun kaksi ruokalusikallista voita ja kuumenna voi hyvin kuumaksi. Lisää paloitellut sienet ja sekoita hetki voimakkaasti, jotta sienet imevät rasvan itseensä. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Sekoita sieniä ruskistumisen aikana.

Kun sienet ovat ruskistuneet, lisää joukkoon kalaliemi ja vermutti. Keitä kokoon niin, että nestettä on jäljellä reilu ruokalusikallinen.

Laita sokeriherneet suolalla maustettuun kiehuvan veteen ja anna kiehua tasan kaksi minuuttia. Siirrä kattila syrjään muutamaksi minuutiksi, mutta varo, etteivät herneet kypsy liikaa ja mene veteliksi.

Lisää smetana sienien sekä viini-kalaliemen joukkoon ja keitä kokoon. Lisää smetana kolmessa, neljässä erässä. Lopuksi kastikkeen väri alkaa aavistuksen tummua ja se sakenee sopivasti.

Kuumenna toisella paistinpannulla 3 rkl voita ja laita joukkoon raastettu piparjuuri. Lämpö ei saa olla liian kovalla, vaan piparjuuriraasteen pitää vain lempeästi hautua voissa pehmeäksi.

Pyyhi kalafileet kuiviksi. Mausta ne varovasti suolalla ja valkopippurilla. Kuumenna kaksi ruokalusikallista voita valurautapannulla vaahtoavaksi. Nosta kuhafileet pannulle ja paista kullanruskeiksi. Aikaa ei kulu kuin muutama minuutti.

Nosta kuhafilee lämmitetylle lautaselle, kaada sivuun sienikastiketta, asettele herneet ympärille ja laita lopuksi kalafileen päälle lusikallinen piparjuurta. Tarjoa annos vieraille aristokraattisen tyylikkäästi.

Ruokajuomana kivennäisvesi tai viileä olut. Snapsia en suosittele, vaikka marsalkka olikin sen ystävä. Viinan turruttamalla makuaistilla ei pääse nauttimaan tästä kuhan, piparjuuren, sienien ja kastikkeen pyhästä liitosta.

X