Reseptit 1.4.2014

Paahtopaisti chilin ja paahdettujen paprikoiden kera

Teksti: Inga Aaltonen Kuvat: Colourbox.com

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

25

Arvostelu

Ainekset

2 kg paahtopaistia tai fileetä
suolaa, mustapippuria
4 punaista paprikaa
4 keltaista paprikaa
1 tl oliiviöljyä
500 g tuoreita herkkusieniä
2 prk latva-artisokanpohjia
1 prk öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja

marinadi:

2 paahdettua paprikaa
4 valkosipulinkynttä
2 rkl hunajaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa

koristeeksi:

150 g parmesaania
50 g paahdettuja pinjansiemeniä
tuoretta timjamia ja rucolaa

Valmistusohje

Tällä ohjeella valmistat paahtopaistia chilin ja paahdettujen paprikoiden kera 25 syöjälle.

Ota liha ajoissa huoneenlämpöön, mausta se suolalla ja pippurilla. Paista 125-asteisessa uunissa, kunnes lihan sisälämpötila on 60–62 astetta. Anna jäähtyä foliolla peitettynä.

Leikkaa paprikat halki tai neljään osaan, poista siemenet. Levitä paprikat uunipannulle, kääntele joukkoon vähän oliiviöljyä ja paahda niitä 250 asteessa noin 15 minuuttia. Siirrä paprikat jäähtymään muovipussiin, jossa ne höyrystyvät, sen jälkeen kuoret irtoavat helpommin. Poista kuoret, kun paprikat ovat jäähtyneet.

Sekoita marinadi ja lisää siihen paloitellut paprikat, sienet, artisokanpohjat ja lopuksi aurinkokuivatut tomaatit öljyineen. Anna maustua tunnin ajan.

Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Aseta kasvikset niiden päälle. Vuole parmesaanista lastuja ja ripottele pinnalle paahdettuja pinjansiemeniä, timjamia ja rucolan lehtiä. Tarjoa lisäksi perunagratiinia, uusia perunoita tai uusista perunoista valmistettua salaattia.

Ohje: Ann Mattson

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi