7.5.2012

Parsa-ohrasalaatti

Teksti: Elina Jyväs

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

6

Arvostelu

Tarjoile tuoreesta vihreästä parsasta ja ohrasuurimoista valmistettua parsa-ohrasalaatti kalan kanssa.

Ainekset

4 dl kokonaisia ohrasuurimoita
2 l vettä
2 tl suolaa
1 kg vihreää parsaa

kastike:

1 dl silputtua lehtipersilijaa
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1 sitruunan mehu
1 tl fruktoosia
1 tl suolaa
1 dl kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä

viimeistelyyn:

2 ruukkua tuoretta rucolaa
1.5 dl paahdettuja kurpitsan tai auringonkukansiemeniä

Valmistusohje

1. Huuhtele ohrasuurimot tiheässä siivilässä. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan, noin 40–50 minuuttia. Valuta suurimot tarvittaessa tiheässä siivilässä ja pidä ne lämpiminä kannen alla.

2. Kuori parsat ohuelti esimerkiksi perunankuorimaveitsellä ja poista niistä kuivat kannat. Leikkaa parsat 5 cm:n pätkiksi. Keitä parsanpaloja suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Valuta ne siivilässä ja yhdistä ohrasuurimoihin.

3. Yhdistä kastikkeen ainekset. Sekoita kastike parsa-ohrasalaattiin. Anna maustua puolisen tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita.

4. Nosta salaatti laakealle vadille. Viimeistele tuoreella rucolalla ja kurpitsan- tai auringonkukansiemenillä. Tarjoa kalan kanssa.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *