
Passiohedelmä-sitruunamarenkitorttu
Happaman makea klassikko, sitruunapiirakka, saa uudenlaista makuvivahdetta passiohedelmästä. Raikkaan tortun pinta aateloidaan italialaisella marengilla.
Ainekset
- 125 g voita
- 2 1/2 dl vehnäjauhoja
- 1 rkl sokeria
- 1 keltuainen
- 1 rkl vettä
Täyte
- 2 sitruunan raastettu kuori
- 2 dl sitruunamehua
- 3 keltuaista
- 2 passiohedelmää
- 1 1/2 dl sokeria
- 1/2 dl vettä
- 2 rkl perunajauhoja
Italialainen marenki
- 4 valkuaista
- 1 dl vettä
- 2 1/2 dl sokeria
Valmistusohje
1. Nypi kylmän voin joukkoon jauhot ja sokeri. Lisää keltuainen ja vesi. Vaivaa taikinaksi. Kauli taikina pyöreäksi levyksi. Nosta halkai sijaltaan 22–24 sentin piirakkavuokaan.
2. Kauli taikina vuoan pohjalle ja reunoille te lallisen kaulimen avulla. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Anna olla kylmässä 15 minuuttia.
3. Peitä pohja leivinpaperilla. Nosta päälle painoksi paistokuulia tai esim. kuivattuja herneitä. Kypsennä pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Poista painot ja paperi, jatka paistamista vielä 8–10 minuuttia. Nosta jäähtymään.
4. Tee täyte: Pese sitruunat ja raasta kuori kattilaan. Mittaa mehu kattilaan. Erottele keltuaiset valkuaisista ja laita kattilaan. Yksi tapa on rikkoa munat varovasti laakeaan kulhoon ja imaista keltuaiset tyhjän pullon avulla.
5. Halkaise passiohedelmät, lusikoi sisukset kattilaan. Lisää sokeri, vesi ja perunajauhot. Kuumenna seos kiehuvaksi samalla koko ajan sekoittaen. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.
6. Lusikoi kiisseli jäähtyneen piirakkapohjan päälle ja tasoita pinta. Anna piirakan jäähtyä.
7. Mittaa marenkia varten vesi ja sokeri kattilaan ja kuumenna 120-asteiseksi. Älä sekoita sokerilientä. Aikaa kuluu noin 8 minuuttia.
8. Vatkaa sillä välin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Valuta kuumaa sokerilientä vähitellen valkuaisvaahtoon samalla vatkaten, kunnes seos on jäähtynyt. Voit nopeuttaa jäähtymistä, kun laitat kulhon kylmän vesihauteen päälle.
9. Lusikoi tai pursota marenki täytteen päälle ja paahda halutessasi marengin pinta kaasu polttimella kauniin ruskeaksi.
Lisää iki-ihania sitruunaleivonnaisia:
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous