Reseptit

Pekonipannarit

Ohukaisten paistaminen on olennainen osa monien retkiperinnettä, mutta harvoin lättyjä nautitaan muutoin kuin hillon tai sokerin kera. Tähän ruokaisaan vaihtoehtoon menee sopivasti pekonipaketin toinen puolisko.

Teksti:
Raija Hentman

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Helppo

Annosmäärä

0

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

pannari:

  • 1 ps ohukaisjauhetta
  • 1 dl perunamuusijauhetta
  • 2 rkl kuivattua sipulia
  • maustemitallinen kynteliä
  • vettä pakkauksen ohjeen mukaan
  • öljyä, voita tai margariinia paistamiseen

kastike:

  • 1 ps sienikastiketta
  • puolikas pkt Amerikanpekonia
  • 1 dl kuivattuja sieniä
  • 2 valkosipulin kynttä
  • maustemitallinen rosmariinia
  • 1/2 maustemitallinen salviaa
  • 50 g valkosipulituorejuustoa
  • 3 dl vettä

Valmistusohje

 

Maidottomia perunahiutaleita voi käyttää monenlaisten keittojen ja patojen suurustamiseen, jopa leivonnaisiin.

Sekoita kaikki pannariainekset keskenään ja anna taikinan turvota. Paista sitten läpimitaltaan noin viisitoistasenttisiä pannareita.

Pilko lättyjen paistumista odotellessasi valmiiksi kastikkeeseen tuleva pekoni ja valkosipulin kynnet. Aloita kastikkeen valmistus paistamalla pekonin palat rapeiksi. Paistamiseen kannattaa käyttää pientä liekkiä, sillä muutoin pekonit kärvähtävät pinnasta ennen kuin paistuvat rapeiksi.

Paista sitten liotettuja sieniä vähän aikaa sulaneessa pekonin rasvassa. Vispaa kastikejauhe veteen ja lisää kaikki muut ainekset, paitsi pekonit. Hiero mausteita kämmenpohjassa ennen kastikkeeseen lisäämistä, jotta maut irtoavat paremmin.

Kypsennä kastiketta kastikepussin ohjeen mukaan ja lisää sitten pekonipalat. Lusikoi kastiketta pannarin päälle ja ryhdy nautiskelemaan.

Sienikastikkeen voi korvata kahdella pussilla sienikuppikeittoa, joka suurustetaan kastikkeeksi ruokalusikallisella maissi- tai ohratärkkelystä.

X