
Persimonsalaatti
Rehevän salaatin höysteenä on makeita persimonhedelmän lohkoja ja öljyssä paahdettuja manteleita.
Ainekset
Persimonsalaatti
- 1/2 dl ruskeita manteleita
- 1 rkl öljyä
- 1 kerä jääsalaattia
- 1/2 kerää punasalaattia
- 1/2 ruukkua rucolaa
- 2-3 kpl persimonia
Kastike persimonsalaatille
- 2 rkl neutraalia öljyä
- 1 rkl saksanpähkinäöljyä
- 1 1/2 rkl viinietikkaa
- 1/2 tl suolaa
- 1/4 tl mustapippuria
Valmistusohje
Persimonsalaatti tehdään näin:
Persimonsalaatti hurmaa taatusti, kun valitset siihen kypsiä persimoneja. Kypsä persimonin tunnistat väristä, joka on muuttunut keltaisesta punertavaksi. Kypsän hedelmän lehdet irtoavat helposti ja sen pinnassa saattaa olla ruskeita täpliä.
1. Paista manteleita öljyssä pannulla pari kolme minuuttia niitä samalla sekoitellen. Anna niiden jäähtyä hetki. Rouhi sitten jäähtyneet mantelit karkeasti ja mausta ripauksella sormisuolaa.
2. Huuhtele salaatit ja persimonit. Revi rucola, jää-ja punasalaatti kulhoon. Lisää salaatinlehtien päälle lohkoiksi leikatut persimonit ja rouhitut mantelit.
3. Sekoita salaatille kastike. Kostuta ja mehevöitä persimonsalaatti kastikkeella juuri ennen tarjoamista.
Vinkki: Jos haluat salaatista vielä ruokaisamman, lisää joukkoon vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa.
Lue myös: Persimon, sharon ja kaki – näin tunnistat kypsän hedelmän ja teet parhaat herkut
Katso myös Kotiliesi.fi: Persimonilla höysettetty juureslisuke
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous