Reseptit

Pesto-perunasalaatti ja paahdettu siika

Pesto-perunasalaatti syntyy erityisen nopeasti silloin, kun on tähteeksi jääneitä perunoita.

Teksti:
Teresa Välimäki
Kuvat:
Ari Heinonen/Otavamedia

Raikas ja kevyt kesäateria syntyy pestosta, uusista perunoista ja paahdetusta siiasta.

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Helppo

Annosmäärä

4

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 600 g pieniä perunoita
  • 1 kurkku
  • nippu retiisejä

Pesto

  • ½ ruukku rucolaa
  • ½ ruukku basilikaa
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • 3 rkl pinjansiemeniä
  • 0,5 dl oliiviöljyä

Lisäksi

  • 500 g siikafileetä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 1 sitruunan mehu

Valmistusohje

Pesto-perunasalaatti ja paahdettu siika valmistuvat helposti näin:

1. Valmista ensin pesto. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi paksuhkoksi tahnaksi.

2. Keitä kuoritut perunat juuri ja juuri kypsiksi. Jäähdytä hieman, puolita perunat ja sekoita joukkoon pesto.

3. Kuutioi kurkku ja viipaloi retiisit. Kääntele ne perunoiden joukkoon.

4. Leikkaa siikafileet annospaloiksi ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla.

5. Paahda kalat kypsiksi kuumalla paistinpannulla. Purista pinnalle sitruunamehua.

6. Tarjoile pesto-perunasalaatti paahdetun siian kanssa.

Vinkki: Kokeile myös siikasalaattia

Katso myös Kotiliesi.fi: Siikaa ja tillipestoperunoita

X