Reseptit

Possu-katsudon

Katsudon on suosittu japanilainen lihariisiruoka. Maukas herkku tuo vaihtelua suomalaiseen ruokapöytään.

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Pekka Holmström/Otavamedia

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

2

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 1.5 dl sushiriisiä
  • 2 viljapossun kyljystä
  • suolaa
  • pippuria
  • 1 muna + tilkka vettä
  • 1 dl pankojauhoja
  • paistamiseen öljyä

kastike:

  • 1 dl kanalientä
  • 1 rkl soijaa
  • 1 rkl silputtua inkivääriä
  • 1 tl sokeria
  • 1 pieni sipuli
  • 2 kevätsipulia
  • 2 munaa

Valmistusohje

1. Poista kyljyksistä luu. Hakkaa kyljykset noin sentin paksuisiksi esimerkiksi tuorekelmun välissä. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna maustua huoneenlämmössä jonkin aikaa. Pane pankojauhot lautaselle. Sekoita toisella lautasella munan rakenne rikki. Kasta kyljykset ensin munaan ja kääntele sitten pankojauhoissa. Anna kuorrutuksen kuivahtaa hetki. Kypsennä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Kuumenna paistinpannulla noin sentin kerros öljyä. Paista kyljykset kohtalaisella lämmöllä kullanruskeiksi. Anna jäähtyä hetki ja viipaloi kyljykset.
3. Sekoita kanaliemi, soija, sokeri ja inkivääri kulhossa. Kuumenna pannulla 1 rkl öljyä, paista sipuli pehmeäksi. Lisää liemi. Lisää kyljysviipaleet kuumenemaan pannulle. Vatkaa munien rakenne rikki, kaada possuviipaleiden päälle, pane päälle kansi ja hyydytä hetki.
4. Annostele riisi kulhoihin, lisää päälle lihat liemineen. Silppua pinnalle kevätsipulia.

Katso lisää japanilaisen keittiön herkkureseptejä:

Possu-ramen
Riisipalloja, lohirullia ja kurkkutikkuja
Vegaanin miso-ramen
Japanilainen nuudelikeitto

Kotiliesi.fi: Aasialainen ruoka tuo auringon keittiöön

X