Reseptit

Täytetyt riisipyörykät

Rento ja näppärästi valmistuva muunnos sushista. Täytettä voi muunnella monin eri tavoin. Maija Sutelan vinkin mukaan katkaravut voi korvata esimerkiksi inkiväärillä maustetulla, paistetulla broilerijauhelihalla.

Teksti:
Taina Salovaara ja Katri Schröder
Kuvat:
Jukka Pakarinen/Otavamedia

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

4

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 3 dl puuroriisiä
  • 6 dl vettä
  • 3 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 5 rkl vettä, (seesamöljyä)

Täyte

  • 100 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä
  • 1/2 dl makeaa chilikastiketta
  • silputtua korianteria
  • 2 dl seesaminsiemeniä

Valmistusohje

 

1. Keitä riisit kypsiksi kevyesti suolatussa vedessä. Anna jäähtyä hetki. Sekoita keskenään viinietikka, sokeri ja vesi. Mausta seesamöljyllä. Sekoita liemi lämpimään riisiin.

2. Paahda siemenet mielellään valurautapannulla vaaleanruskeiksi välillä sekoitellen. Älä päästä palamaan!

3. Puolita isot katkaravunpyrstöt, anna pyrstöjen maustua jonkin aikaa korianterisilpulla maustetussa chilikastikkeessa.

4. Muodosta vielä lämpimästä riisistä kevyesti kostutetuin käsin joko pyöreitä palleroita tai noin 4 sentin pituisia pötköjä. Tee keskelle syvennys tai paina palleroihin sormella reikä, täytä katkaravuilla ja pyörittele pallot seesaminsiemenissä.

5. Anna palleroiden jäähtyä ja tekeytyä jonkin aikaa huoneenlämmössä. Asettele pallerot laakealle tarjoiluvadille ja koristele vati korianterilla. Tarjoa lisänä soijakastiketta.

Resepti: Maija Sutela

Katso myös:

Arancini eli täytetyt riisipallot, Ruoka.fi

Arancini di riso eli italialaiset friteeratut parmesaani-riisipyörykät, Ruoka.fi

Friteeratut riisipallerot, Kotiliesi.fi

X