
Täytetyt uuniperunat
Uuniperunat vaativat hieman vaivaa mutta ovat sen väärti. Pekoni ja juustoraaste tekevät niistä vastustamattomia.
Juustogratiinin alta löytyy vastustamaton pekonitäyte.
Ainekset
Täytetyt uuniperunat:
- 4 isoa uuniperunaa
- 2 rkl oliiviöljyä
- ripaus suolaa
- ripaus mustapippuria
- 175 g pekonia
- 2 kananmunaa
- 2 dl parmesaania raastettuna
- 1/2 dl hienonnettua persiljaa
Valmistusohje
Täytetyt uuniperunat valmistuvat näin:
1. Pese uuniperunat ja halkaise ne pituussuunnassa. Laita perunat leivinpaperilla peitetylle uunipellille leikkuupinta ylöspäin. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda perunoita 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
2. Suikaloi pekoni ja paista se pannulla rapeaksi. Jäähdytä.
3. Ota perunat uunista ja koverra sisus keskeltä lusikalla kulhoon. Sekoita perunansisus tasaiseksi haarukalla. Anna jäähtyä hetki.
4. Sekoita perunaseoksen joukkoon pekoni, kananmunat, parmesaani sekä hienonnettu persilja. Mausta uuniperunat suolalla ja mustapippurilla. Lusikoi seos takaisin perunapuolikkaiden sisälle. Gratinoi uuniperunat 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia.
5. Tarjoile täytetyt uuniperunat raikkaan salaatin kera.
Katso myös Kotiliesi.fi: Lohkoperunat uunissa – näin teet niistä täydellisiä
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous