Ruoka

Pizzan valmistaminen grillissä takaa, että pohjasta tulee rapea – testaa 4 kesäistä pizzaohjetta!

Kesällä ruoanvalmistus ulkoistetaan ja pizzatkin valmistetaan uunin sijaan grillissä. Tulikuumassa grillissä valmistuu herkullisen rapea pizza kuin aidossa italialaisessa ravintolassa konsanaan.

Teksti:
Hanna Kuusisalo
Kuvat:
Om-Arkisto

Kesällä ruoanvalmistus siirretään ulos ja pizzatkin valmistetaan grillissä. Täytteissä ihastuttavat kesäiset raaka-aineet.

Kesällä ruoanvalmistus ulkoistetaan ja pizzatkin valmistetaan uunin sijaan grillissä. Tulikuumassa grillissä valmistuu herkullisen rapea pizza kuin aidossa italialaisessa ravintolassa konsanaan.

Grillissä valmistetun pizzan taikina ei eroa uunissa kypsennetystä. Taikina kannattaa kuitenkin jakaa useaksi pieneksi lätyksi, joita on helpompi käsitellä kuin isoja. Pienten pizzojen grillaaminen on myös hauskaa puuhaa isommalla porukalla, jolloin jokainen saa oman makunsa mukaisen pizzan valitsemalla täytteet mielensä mukaan.

Pizzapohjan voi kypsentää suoraan grilliritilällä tai pizzakivellä, joita myydään marketeissa. Aseta pizzakivi grilliin, kuumenna grilli ja anna pizzakiven kuumeta rauhassa tulikuumaksi. Rapeapohjaisen pizzan salaisuus piilee juuri kovassa lämmössä ja tulikuumassa pizzakivessä.

Voit kypsentää pohjaa ensin pari minuuttia, kääntää ja lisätä vasta sitten täytteet. Vaihtoehtoisesti voit nostaa pizzakivelle tai ritilälle myös valmiiksi täytetyn pizzan. Pizzan saa helpoiten siirrettyä grilliin leivinpaperia apuna käyttäen. Älä kuitenkaan jätä paperia pizzan ja pizzakiven väliin!

Täytteiden kanssa ei kannata liioitella, sillä tuhdisti täytetty pizza ei ehdi kypsyä ennen kuin pohja jo palaa mustaksi. 3–4 täytettä riittää ja niitäkin kohtuudella. Kokeile myös levittää pizzalle vain hyvää tomaattikastiketta sekä mozzarellajuustoa ja lisää muut täytteet vasta paahtuneen pizzan päälle. 

Grillipizzoissa ihastuttavat kesäiset maut. Perinteisen tomaattikastikkeen sijaan pohjalle voi levittää myös maustettua ranskankermaa. Valkoinen pizza on hauskaa ja herkullista vaihtelua punaiselle.

Ideoita ja inspiraatiota grillipizzojen täytteisiin voi hakea vaikka näistä neljästä pizzaohjeesta.

Valkoinen grillipizza

Valkoinen grillipizza täytetään ranskakermalla sekä parmesaani- ja mozzarellajuustolla. Viipaloidut munakoisot kypsennetään grillissä erikseen, ja ne lisätään vasta valmiin pizzan päälle. Tässä versiossa rucolan on korvannut mukavan hapokas ketunleipä.

valkoinen grillipizza
Perinteiset tuoreyrtit voi korvata myös villiyrteillä. Kokeile pizzan päällä rucolan sijaan ketunleipää.

Valmistusaika: Yli 60 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 4

Taikina:

1/2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
5 dl durumvehnäjauhoja

Päälle:

1 munakoiso
1 1/2 dl ranskankermaa
1 tl oreganoa
1-2 valkosipulinkynttä
1/4 tl suolaa
1 1/2 dl parmesaanijuustoraastetta
200 g (1 pallo) mozzarellaa
8-12 kirsikkatomaattia
basilikaa
rucolaa tai ketunleipiä

Valmistusohje

1. Sekoita hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja sen verran jauhoja, että taikinasta tulee kimmoisan pehmeää. Alusta koneella tai käsin 5–10 minuuttia. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Kaada kohonnut taikina leivinpöydälle, alusta hyvin ja anna levätä vartin verran.

2. Taikinan levätessä kuumenna pizzakivi 275-asteisessa grillissä. Viipaloi munakoiso ja sivele viipaleet öljyllä. Grillaa viipaleet molemmin puolin. Sekoita ranskankermaan oregano, murskatut valkosipulinkynnet, suola ja parmesaaniraaste.

3. Kauli taikina neljäksi pyöreäksi pohjaksi. Paista pohjia ensin 2–3 minuuttia tai kunnes pohja ruskistuu sieltä täältä täplikkääksi, sitten käännä pohja. Levitä päälle ranskankerma ja grillaa edelleen 3–5 minuuttia. Lisää valmiin pizzan päälle munakoisoviipaleet, revitty mozzarella ja puolitetut tomaatit. Pyöräytä päälle mustapippuria ja lisää viimeiseksi basilika sekä rucola tai ketunleivät.

Marjapizza

Tässä herkullisessa kesäpizzassa ihastuttavat makeat mansikat ja veikeä fenkoli. Tomaattikastikkeen sijaan pohjalle levitetään valkosipuliöljyä sekä tuorejuustoa. Parmesaanilastut, auringonkukansiemenet ja tuore rucola tuovat viime silauksen. 

marjapizza
Jos pidät makean ja suolaisen yhdistelmästä, mansikoilla ja parmesaanijuustolla täytetty pizza on valintasi.

Valmistusaika: Yli 60 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 4

Taikina:

2 1/2 dl vettä
1/2 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
5 1/2 dl spelttivehnäjauhoja

Täyte:

1 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
2 pientä fenkolia
1 l mansikoita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Pinnalle:

25 g parmesaania lastuina
2 rkl auringonkukan- ja/tai kurpitsansiemeniä
tuoretta rucolaa

Valmistusohje:

1. Liuota hiiva 42-asteiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta taikinaan ensin noin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja vähitellen niin, että saat taikinasta kimmoisan. Kohota noin 20 minuuttia. Vaivaa ilmakuplat pois ja painele taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun tai muotoile pyöreiksi annospizzoiksi.

2. Sekoita oliiviöljyyn murskatut valkosipulinkynnet. Suikaloi fenkolit ja paista suikaleita paistinpannulla öljytilkassa pari minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paloittele mansikat.

3. Sivele pizzapohjat valkosipuliöljyllä ja levitä päälle tuorejuusto. Asettele pinnalle fenkolisuikaleet ja mansikat. Mausta pinta mustapippurilla. Paista pizzoja 225-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.

4. Viimeistele pizzat parmesaanilastuilla, siemenillä ja rucolalla ennen tarjoilua.

Kesäpizzat – kylmäsavulohta, retiisejä ja minitomaatteja

Uskoisitko, että myös retiisi sopii pizzaan? Kyllä vain! Yhdistä retiisien kaveriksi oliiveja sekä parmesaanijuustoa ja makuilotulitus on taattu!

kesäpizzat - kylmäsavulohta, retiisejä ja minitomaatteja
Pienten pizzojen grillaaminen on hauskaa puuhaa isommalla porukalla. Jokainen saa oman makunsa mukaisen pizzan valitsemalla täytteet mielensä mukaan.

Valmistusaika: Yli 60 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 8

Taikina:

2 1/2 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä
5-6 dl vehnäjauhoja

Täyte:

2-3 dl tomaattikastiketta
4 dl juustoraastetta

Lisäksi:

100 g minitomaatteja lohkoina
1 pallo mozzarellaa revittynä
150 g kylmäsavulohta viipaleina
75 g parmesaania raastettuna
1 ruukku rucolaa
5 tankoa parsaa keitettynä ja paloiteltuna
4 retiisiä viipaleina
8 kpl mustia kivettömiä kalamataoliiveja

Valmistusohje

1. Liuota hiiva 42-asteiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta taikinaan ensin noin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää taikinaan lisää jauhoja vähitellen niin, että saat taikinasta kimmoisan. Kohota taikinaa noin 20 minuuttia.

2. Vaivaa ilmakuplat pois, leikkaa taikina 8 osaan ja muotoile palat pieniksi pizzapohjiksi.

3. Levitä pizzapohjille tomaattikastike ja juustoraaste. Paista pizzoja 220-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.

4. Täytä pizzat tuoreilla täytteillä: minitomaatteja ja mozzarellaa, kylmäsavulohta ja parmesaania sekä rucolaa ja parsaa tai retiisiviipaleita, kivettömiä oliiveja ja parmesaania.

Valkoiset kantarellipizzat

Herkullisessa valkoisessa pizzassa on tomaattikastikkeen sijasta maustettua ranskankermaa ja täytteenä kantarelleja, oliiveja sekä makeita minitomaatteja.

Kantarellipitsat
Kantarellien makuparina on ranskakermaa sekä rutkasti juustoa.

Valmistusaika: Yli 60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Taikina:

2 dl haaleaa vettä
1/3 pala hiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
noin 4 dl durumvehnäjauhoja

Päälle:

2 dl ranskankermaa
1/2 tl suolaa
1 murskattu valkosipulinkynsi
1/2 tl mustapippuria
1 1/2 tl kuivattua oreganoa
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl mozzarellaraastetta
8 minitomaattia
3–4 dl kantarelleja
tuoreita timjaminlehtiä

Valmistusohje

1. Murenna hiiva veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina kimmoisaksi ja anna kohota puolisen tuntia.

2. Mausta ranskankerma suolalla, valkosipulilla ja oreganolla. Puolita tomaatit. Kuullota kantarellit öljyssä timjaminlehtien kanssa. Mausta sienet kevyesti suolalla ja pippurilla.

3. Kauli taikina neljäksi pizzapohjaksi. Levitä ranskankerma, parmesaaniraaste, tomaatit, sienet ja oliivit pizzojen päälle. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste.

4. Paista 250-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia. Ripottele valmiiden pizzojen päälle halutessasi rucolaa tai tuoreita basilikan lehtiä.

X