Ruoka

Joulukinkkua ei tarvitse sulattaa - 5 vinkkiä, joilla onnistuu jäisen kinkun paisto

Jos unohdit ottaa kinkun ajoissa sulamaan, älä huoli. Kinkun voi paistaa myös jäisenä, eikä lopputulos juurikaan eroa perinteisella ohjeella paistetusta.

Teksti:
Leena Kalliokoski
Kuvat:
Hk, Otavamedia

Jos unohdit ottaa kinkun ajoissa sulamaan, älä huoli. Kinkun voi paistaa myös jäisenä, eikä lopputulos juurikaan eroa perinteisella ohjeella paistetusta.

–  Oikeaoppinen kinkun paistaminen aiheuttaa yleensä eniten päänvaivaa jouluruokien valmistamisessa. Lähdimme testaamaan, miten kinkun voisi paistaa jäisenä niin, että lopputulos on vähintään yhtä herkullinen, kuin perinteisestikin paistettuna,  kertoo HKScan Finland Oy:n tuotekehityskokki Sami Lamminaho.

Viisi vinkkiä jäisen joulukinkun paistoon

Jääkinkku

Jäisen kinkun paistaminen vie enemmän aikaa kuin sulaneen. Tässä Sami Lamminahon ohjeet:

1.    Ota jäisen kinkun suojamuovi pois ja laita kinkku paistopussiin. Tee paistopussin kulmaan pieni reikä.
2.    Laita uunipellille ja 90 – 100 °C uuniin. Tarkista uunin lämpötila vielä lihalämpömittarilla.
3.    Kun kinkku on riittävästi sulanut, työnnä kinkkuun lihalämpömittari.
4.    Kokonaispaistoaika on noin kaksinkertainen verrattuna perinteiseen kinkun paistamiseen, eli noin 2 tuntia/ kg.
5.    Kinkku on valmis, kun paistomittari näyttää 75 – 90 °C.

Jäinen kinkku vai sulanut – löytyykö mausta eroja?

Raati maisteili HK:lla jäisenä ja perinteisellä tavalla paistettuja kinkkuja  sokkona. Kinkkujen ulkonäössä, maussa ja rakenteessa ei ole eroja. Matalammassa lämmössä paistettu kinkku on uunista otettaessa hieman vaaleampi. Saman huomion teimme lehdistölle järjestetyssä tilaisuudessa. Eroa ei löytynyt muusta kuin väristä.

–  Kinkun mureus riippuu lihan sisälämpötilasta, riippumatta siitä, onko se paistettu jäisenä vai sulana. Mitä korkeampi kinkun sisälämpötila, sen mureampi kinkku, jatkaa Lamminaho.

Paistohävikki oli lähestulkoon sama. Jäisenä uuniin laitetun noin 3 kg:n kinkun paistohävikki oli testissä 33 %. Samanlaisen sulan kinkun vastaava hävikki oli 29 %. Tosin painosta osa on lähtenyt jo kinkun sulamisvaiheessa. HK:n testissä jääkinkun paistopussiin tuli siis noin 1 dl enemmän nestettä.

Jos jääkinkun paistaminen hirvittää, nappaa tästä kinkun sulattamisvinkit ja ohjeet paistoon:

joulukinkku

Lähde: HK Scan

 

X