Ruoka

Joulukorit kolmella tapaa

Teksti:
Anna.fi

Joulukori on hyvä lahja antaa vaikka vähän vieraammallekin. Korin voi kuitenkin rakentaa persoonallisesti saajansa tyylin mukaan. Tässä ideoita modernin, perinteisen ja hyvän olon korin kokoamiseen.

Moderni joulukori

Modernin joulukorin saaja pitää minimalistisista muodoista ja arvostaa hyviä, yksinkertaisia makuja. Moderni kori sopii myös ruokahifistelijälle, joka osaa arvostaa erikoisuuksia ja ruokamaailman uusimpia tuulahduksia.

Moderni joulukori

Korin voi rakentaa vaikka jatkossa kauppakassin virkaa hoitavan Reisenthel -korin värimaailman mukaan (värejä löytyy useampia). Kunnon kahvi kuuluu tähän koriin ja siksi valinta kohdistuu Monterivan Biologicaan, jonka maku on pyöreä ja täyteläinen, mutta kuitenkin mieto. Jouluiseen koriin kuuluu suklaa. Erikoisuuksia arvostavalle korin saajalle on varmasti mieleen tämä Zchocolat.comin neljän suklaan rasia. Herkulliset piparkakut löytyvät kauniisti pakattuina korin tyyliin sopivasti Kanniston leipomon valikoimista. Pähkinöitä ja manteleita on kiva syödä joulun aikaan. Moderniin koriin sopii suklaa-tiramisu -mantelit.  Glögi kuuluu ehdottomasti jouluun. Tähän koriin on valittu Blossan Äpple kevyempi glögijuoma, joka oli upean ulkomuotonsa osalta jaetulla ykkössijalla Ruoka.fi: n glögitestissä.

Perinteinen joulukori

Perinteisen joulukorin saaja pitää joulun lämpimästä tunnelmasta, ja tutuista joulun aineksista.

Perinteinen joulukori

Perinteinen joulukori rakennetaan oikeaan pajukoriinPorvoon Paahtimon Espresso on sekoitus maailman tunnetuimipien kahvimaiden papuja, ja se sopii vaativankin kahvinystävän makuun. Kahvin seuraksi sopii periteikäs Fazerin sininen, juhlavassa peltilaatikossa. Piparkakku on tuoksultaan ja maultaan joulua perinteisimmillään ja tähän koriin sopivatkin Nyåkersin piparkakut. Cashew-pähkinät kuivattujen karpaloiden kera maistuvat varmasti vaalean Herrgårdsin glögin kanssa. Iittalan Tsaikka-lasit täydentävät vielä tätä perinteistä joulukoria. 

Hyvän olon joulukori

Hyvän olon joulukorin saaja arvostaa luomu-tuotteita ja panostaa valinnoissaan hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen.

Ekologisen joulukori

 

Koriksi soveltuu hyvin tämä Tikaun banaanikuidusta valmistettu Handy-koriAlthausin punaiset marjat hedelmätee on raikas joulunpunainen hyvän olon tee. Raakasuklaa on suklaata, joka valmistetaan vain puhtaista, alkuperäisistä raaka-aineista. Raakasuklaan valmistamisessa raaka-aineita ei missään vaiheessa kuumenneta, ja siksi suklaassa on jäljellä suuri määrä arvokkaita hyvinvointia edesauttavia ainesosia. Conscious raakasuklaa sopii siten mainiosti tähän hyvänolon joulukoriin. Island bakeryn luomu suklaa-inkiväärikekseissä maistuu joulu. Goji-marjat ovat todellinen superfood-herkku, joka värinsäkin puolesta ilahduttaa näin joulun aikaan. Blossan 12 vuosikertaglögin kauniin pullon voi hyödyntää tyhjänäkin uusiokäyttöön. Iittalan HotCool teelasit soveltuvat hyvin, niin teen, kahvin kuin glöginkin juontiin.

Lue lisää glögeistä ruoka.fi:n glögitestistä.

Teksti: Kirsikka Isohanni
Kuvat: Valmistajat

X