Ruoka

Piparkakku tuoksuu joululta

Teksti:
Anna.fi

Tästä se joulu alkaa: piparkakkutaikinan tuoksusta ja maistelusta. Kokosimme tähän parhaat piparireseptit, joilla onnistut varmasti.

piparkakkuja

Jos on kiire ja haluan selvitä helpolla, osta valmista taikinaa. Pakastetaikina on helppo kaulia ja pipareista tulee kauniita. Taikinan sekoittaminen ei tosin paljon aikaa vie, mutta eri mausteiden haaliminen kyllä.

Jos aikaa on, tee taikina itse. Palkinnoksi saat jouluisen tuoksujen sinfonian, kun mausteet sekoittuvat tahmeaan, mutta lämpimään siirappiin.

Piparinpaisto on tarkkaa puuhaa

Peruspipareiden paistossa ei voi oikeastaan epäonnistua muussa kuin unohtamalla ne uuniin tai onnistumalla kaulimaan taikinan niin ohueksi, että piparit repeilevät leivontapöydältä otettaessa. 

Ensimmäisen erän paistuessa, yleensä vahditaan silmä kovana niiden paistumista. Kun toinen erä on uunissa, saattaa jo autuaasti unohtaa piparit hieman liian pitkäksi aikaa uuniin.  Hetkessä tuoksuvasta herkusta voi tulla musta ja pahatuoksuinen korppu. Kun käytät munakelloa piparien paistossa, selviät polttamatta niitä. 

Jos päätät rakentaa kokonaisen talon, lue ensin Kotiliesi.fi:n sivuilta Perhepäivähoitaja Kirsti Forssénin hyväksi havaitsemat  vinkit piparileipurille

Piparitaikinasta syntyy koristeita

Piparkakuista voi tehdä kauniita koristeita joulukuuseen tai lahjapaketin kylkeen.  Katso Kotiliesi.fi:n video.  Kotilieden ohjeiden avulla voit tehdä pipareista hauskan ja herkullisen joulukalenterin.

Piparireseptejä tähdistä majakkaan

Perinteiset piparkakut

Pehmeät piparkakut

Kaisan piparitaikina

Piparipullat
Piparipullat
Piparkakut
Piparkakut
Kotiliesi.fi: Keliaakikon piparkakut

Kotiliesi.fi: Kristallipiparit

Kotiliesi.fi: Eestiläiset piparkakut

Kotiliesi.fi: Piparkakkumajakka 

Piparkakun matka joulupöytäämme

Tutulla ja kotoisella piparkakullamme on värikäs ja pitkä historia. Se on alunperin tullut Eurooppaan ristiretkeläisten idäntuliaisina ja sen saksankielinen nimi Pfefferkuchen, pippurileivonnainen, viittaa yhä pippuriin.

Keskiajalla piparkakku oli eurooppalaisten eksoottinen ja kallis herkku juuri tuon silloin niin harvinaisen ja arvokkaan mausteen takia.  Piparkakut valmistettiin luostarissa ja niitä kaupattiin lääkkeinä erilaisiin vaivoihin.

Turussa maisteltiin 1700-luvulla ensimmäisiä kertoja saksalaisten sokerileipurien valmistamia piparkakkuja ja suomalaiset pitokokit ovat paistaneet niitä 1800-luvun puolivälistä lähtien. Vasta 1900-luvun alussa pipareita ruvettiin leipomaan suomalaiskodeissa.
 
Lähde: Uusi Ajantieto, Sirpa Karjalainen, Teppo Korhonen, J.U.E. Lehtonen, WSOY

 

Käy katsomassa myös Kotiliesi.fi:n lukijoiden piparkakkutaidetta:

Pingutalo

Flyygeli

Piparinen Moccamaster

Angry Birds -piparitalo

Työkalupakki pipareista

Linnunpönttö pipareista

Piparinen levysoitin

Big Pen

 

 

Osallistu MuroBBS:n piparikakkutalo-kilpailuun 2014!

Kuva: Colourbox, Jorma Marstio, Kristiina Kurronen, Norman Ojanen
Teksti: Leena Kalliokoski

X