Ruoka

Suklaakalenterit testissä - voittajaksi kuoriutui klassikko!

Teksti:
Anna.fi

Viisi lasta perehtyi tämän kauden suklaajoulukalentereihin. Raati maisteli, tutki ja avasi kaikkiaan 18 suklaakalenteria. Joulukalentereissa löytyi kokoa ja näköä, mutta voittajaksi nousi klassikko.

Suklaakalenterit testissä

Fazerin perinteinen -suklaakalenteri keräsi maullaan testin parhaan arvosanan, 4,4 pistettä. Paitsi maku, kalenterin ulkonäkö miellytti raatilaisia. Yllätyksen puuttuminen ei raatilaisia haitannut.

Toiseksi ja kolmanneksi sijtoittuneen kalenterin välillä ei ollut suurta eroa. Toiseksi sijoittui M&M-suklaakalenteri 4,2 pisteellä. M&M oli raadin mielestä ulkonäöltään paras, mutta maussa se sen sijaan hävisi kolmanneksi tulleelle Kinder-suklaakalenterile.

Raatiimme kuului kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Ikää testaajilla oli kuudesta kolmeentoista vuoteen. Kaikki raadin jäsenet sanoivat pitävänsä suklaasta. Muutamalle heistä suklaakalenteri on lelukalenteria mieluisampi.

Suosikkisuklaina mainittiin ennakkoon Marabou, Fazerin sininen ja Dumle. Tummasuklaa ja erikoisemmat maut olivat vanhimpien testaajien mieleen, mutta raadin nuorin ilmoitti pitävänsä eniten ihan perussuklaasta.

Suklaakalenterit testissä
Suklaakalenterit testissä

Testaajat arvioivat kalentereiden ulkonäköä, luukun sisältöä ja suklaan makua. Mikäli kalenterissa oli jokin yllätys, niin se arvioitiin erikseen. Yllätykseksi luettiin kalenterin takana oleva puuhatehtävä ja luukkujen sisällä olevat mahdolliset yllätykset. Varoitus: nämä testitulokset paljastavat myös tietoa kalentereiden sisällöstä.

Makua arvioitaessa käytettiin tähditystä 1 – 5, jossa 5 vastaa arvosanaa erinomainen ja 1 arvosanaa huono.

Suklaakalenterit testissä
Suklaakalenterit testissä

Testissä oli mukana eri hintaisia ja kokoisia kalentereita. Testaajien mielestä suklaajoulukalenterien kohtuullinen hinta on alle 10 euroa. Tärkeimpänä kalenterissa pidettiin suklaan makua, ei niinkään sen määrää. Kalentereissa oli suklaata 40 grammasta 372 grammaan, joten siltäkin osin ne poikkesivat kovasti toisistaan. 

Suklaakalenterit oli ostettu Sellon Citymarketista, Sellon Prismasta ja Karakallion Lidlistä, Espoosta.

Fazerin perinteinen suklaakalenteri, 166 g, 6,65€                      4,4/5 pistettä

Fazer suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Super!
– Toosi maukas:)
– Hyvän outo

Luukun sisältö:
– Normaali Fazer
– Kiva

Yllätys:
– Ei yllätystä

Ulkonäkö:
– Tosi kiva
– Perinteinen joulu

 

M&M, 361 g, 9,95 €                                                                           4,2/5 pistettä

M&M suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– ok
– I love

Luukun sisältö:
– Paljon m&m:ssejä

Yllätys:
– kivat erilaiset suklaat

Ulkonäkö:
– Iso
– ok

 

Kinder-suklaakalenteri, 351 g, 14,95 €                                           4,1/5 pistettä

Kinder suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Parasta
– Yksi suosikeista
– Hyvää

Luukun sisältö:
– kivoja erilaisia Kinder-suklaita

Yllätys:
– Joka luukussa erilaisia suklaista
– Munat arvaa luukun koosta

Ulkonäkö:
– Iso
– ok

 

Fazerin Dumle-kalenteri, 210 g, 6,85 €                                            4,0/5 pistettä

Dumle suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Hyvä!
– Jam!

Luukun sisältö:
– Erikokoisia suklaita.
– Ehkä vähän liian isojakin

Yllätys: (kalenterin takana sananetsintäpeli)
– Opettava
– Kiva

Ulkonäkö:
– Punainen
– Kiva
 

 

Smarties, 372 g, 13,95 €                                                                     4,0/5 pistettä

Smarties suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Ei hyvää suklaata mutta smarties rakeet olivat hyviä.

Luukun sisältö:
– Kivoja erilaisia smarties-suklaita
– Sopii kuuseen ripustettavaksi

Yllätys: (eräästä luukusta tuli leimasin)
– Hauska

Ulkonäkö:
– Iso
– Värikäs, hauska, iso

 

Angry birds, 75 g, 2,95 €                                                                  3,5/5 pistettä

Angry birds suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– ok
– ihan hyvää 🙂

Luukun sisältö:
– Haukatun näköinen tämäkin
– perus Angry birds

Yllätys: (ei yllätystä)
– suklaat on näytetty kalenterin takana, tylsää!

Ulkonäkö:
– Angry birdsin näköinen
kiva
 

 

Mars-suklaakalenteri, 111 g, 3,95 €                                               3,4/5 pistettä

Mars suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
-Pahaa

Luukun sisältö:
– Outo näky
– Sopivan kokoinen

Yllätys: (palapeli kalenterin takana)
– palapeli on ihan kiva
– buu

Ulkonäkö:
– Iso musta
ok

 

Hello Kitty, 40 g, 1,99 €                                                                     3,2/5 pistettä

Hello Kitty -suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– jami
– ok
– hyvää

Luukun sisältö:
– hankala irroittaa suklaat
– sopiva

Yllätys: (pakettikortit kalenterin takana)
– kivat, noille on varmasti käyttöä
– mukava

Ulkonäkö:
tytöille, yksi tähti
kiva
 

 

Lindt, 128 g, 7,95 €                                                                           3,1/5 pistettä

Lindt suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Ei ihan paras
– Outo maku

Luukun sisältö:
– Ihan kivoja erilaisia ja kokoisia suklaita
– Pieni suklaapallo oli vähän liian pieni

Yllätys:
– Joka luukussa erilainen suklaahahmo tai suklaa
– Kalenterin takana näytetty eri suklaat

Ulkonäkö:
– Näkyy vähän mitä siellä on
– Super!

 

My little Pony, 200 g, 6,95 €                                                              3,1/5 pistettä

My little pony suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Kinderin makuinen, hyvä.
– Yök!

Luukun sisältö:
– Kivan muotoisia suklaita
– Sopivan kokoisia
– Paksu
– Samaa suklaata eri hahmoja

Yllätys: (naamari kalenterin takana)
– Ihan ok.
– Ei kiva

Ulkonäkö:
– Värikäs
– Tyttöjen makuun
– No!

 

Transformers, 200 g, 6,95 €                                                              3,0/5 pistettä

Transformers suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Hyvä suklaa
– Vaaleaa ja maitosuklaata
– hyvää
– jami

Luukun sisältö:
– pettymys, ei liity Transformessiin
– huijausta, missä Transformers?
– Ihan kiva

Yllätys: (leikattava naamari alenterin takana)
– Naamio on ihan kiva
– No ei!

Ulkonäkö:
pojille, jotka tykkää Transformeseista
 

 

Barbie, 65 g, 2,49 €                                                                          2,8/5 pistettä

Barbie suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Ei mikään paras

Luukun sisältö:
– taas pienet
– liian pieni

Yllätys: (askarreltava panta)
– Hyvä idis

Ulkonäkö:
– tytöille
– jos tykkää Barbiesta
– ok

 

Wawi suklaakalenteri, 50 g, 0,89 €                                              2,6/5 pistettä

Wawi Suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Ok! Hyvä

Luukun sisältö:
– Haukatun näköinen
– Sopivan kokoinen
– Vähän pieni

Yllätys: (Kalenterin takana väritettävä joulupukki)
– Ok
– Ei kiva

Ulkonäkö:
– Ei kiva kuva

 

Disney Junior, 40 g, 1,59 €                                                                 2,6/5 pistettä

Disney Junior

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Ihan hyvä 🙂
– Ok

Luukun sisältö:
– Kivan muotoisia, pieniä.
– Liian pieniä suklaita

Yllätys: (paperinuket kalenterin takana)
– Kiva pikku askartelusetti
– Riippuu henkilöstä
– Ihan ok

Ulkonäkö:
– Enemmän pienille tytöille
– No!

 

Muumi, 75 g, 2,19 €                                                                           2,6/5 pistettä

Muumi suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Hyvää
– yök

Luukun sisältö:
– vähän isompi
– taas pienet!
– ok

Yllätys: (leikattavat muistipelikortit)
– Kiva muistipeli
– ei mun makuun
– riippuu henkilöstä

Ulkonäkö:
– söpö
– ihan kiva

 

Favorina Lidl, 300 g, 7,99 €                                                                2,7/5 pistettä

Lidl Favorina suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– kauhee
– ei hyvä

Luukun sisältö:
– suklaiden takana kivat kuvat
– iso ja komistus

Yllätys:
– ei yllätystä

Ulkonäkö:
– paljon kuvia
– ihan jouluinen
– iso

 

Lidl, 75 g, 1,19 €                                                                                  2,5/5 pistettä

Lidl Favorina suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Ok
– Kauhee

Luukun sisältö:
– sopivan kokoisia suklaita

Yllätys:
– ei ylläriä!

Ulkonäkö:
– pieni ja vaatimaton
– paljon kuvia

 

Monster High, 75 g, 2,19 €                                                               2,3/5 pistettä

Monster High suklaakalenteri

Raatilaisten kommentteja:

Maku:
– Huippuluokkaa
– Ei säväytä

Luukun sisältö:
– ihan ok
– ei!!

Yllätys:
– luukuissa on suklaiden takana joku kuva, oisko se yllätys

Ulkonäkö:
– tytöille
– ok

 

Kuvat: Valmistajat ja Kirsikka Isohanni

X