Joulu

Vinkkejä joulukinkun paistoon

7.12.2012 Teksti: Anna.fi

Jouluaattoa edeltävänä yönä hipsitään keittiössä, poltetaan kynttilöitä, ja odotetaan joulukinkun kypsymistä. Öinen joulukinkun paisto on monelle yhtä tärkeä traditio kuin joulupukin vierailu. Kokosimme tähän joulukinkkureseptin ja vinkkejä, joilla varmasti onnistut.

joulukinkku ja laatikot

Kuten moni muukin jouluvalmistelu, joulukinkun paisto onnistuu parhaiten, kun sen suunnittelee etukäteen:

  • Millainen kinkku meille, apua pohdintaan löytyy Kotiliesi.fi:n kinkkulaskurista.
  • Jos haluat tuoreen kinkun, tilaa se hyvissa ajoin, niin saat juuri sen kokoisen kuin haluat.
  • Pakastekinkku kannattaa hankkia noin viikkoa ennen paistamista.
  • Varaa aikaa kinkun sulattamiselle. Sulata kinkku  kylmiössä tai sääolosuhteista riippuen parvekkeella tai pihalla.  Anna kinkun sulaa muovikääreessään kylmässä kaikessa rauhassa muutama päivä. Kinkun sisälämpötilan tulee olla noin +10 astetta,

Vinkkejä joulukinkun paistoon

  • Maltti on valttia, ja jouluyönähän on aikaa. Paista kinkku matalalla lämmöllä ja hyvässä kosteudessa uuniritilällä. Laita ritilän alle pannu, jossa on vettä, jottei kinkusta tihkuva rasva pala pannun pintaan ja kinkku pääsee kypsymään lämpimissä höyryissä.
  • Paista joulukinkku 110 asteessa. Aseta lämpömittari mahdollisemman lähelle luuta. Jos kinkussasi ei ole luuta, aseta mittari mahdollisemman lähelle kinkun keskiosaa. Kun mittari näyttää + 77- 80 astetta, ota kinkku pois uunista.
  • Anna kinkun jäähtyä hieman.
  • Poista, verkko, nahka sekä ylimääräistä rasvaa kinkun päältä.
  • Sivele joulukinkku sinapilla, ja ripottele päälle korppujauhoja tai korppujauhosta ja kuivasta ruisleivästä tehtyä korppujauhoseosta. Paahda kinkkua noin  225 – 250 -asteisessa uunissa, kunnes sen pinta on kullanruskea, noin 10 minuuttia.
  • Tarjoa kinkkun makeahkon sinapin kanssa, jossa on myös potkua

Katso myös Joulukinkun paistoresepti vaihe vaiheelta.

Milloin kinkku on kypsää?

Kinkkua paistettaessa lopputulos on tärkein. Eli possun pitää olla sellainen kuin paistaja tahtoo. Tässä paistilämpömittareista on suuri apu ja sitä kannattaa käyttää. Sen lisäksi kannattaa kuitenkin pitää takaraivossa paistoajasta nyrkkisääntö: Paista kinkkua uunissa noin 1,5 tuntia per ensimmäinen kilo ja noin tunti seuraavia kiloja kohti.  Tuo sääntö auttaa myös arvioimaan, mihin ajankohtaan haluaa kinkun paiston ajoittaa.

Kinkku on mehevää, kun sen sisälämpötila on +77 astetta. Mikäli pidät mureammasta kinkusta, anna sisälämpötilan nousta +80-asteiseksi. Kannattaa muistaa, että kinkun lämpötila nousee vielä muutamia asteita sen jälkeen, kun se otetaan pois uunista.

Kun poistat paistomittarin kinkusta, siitä valuva neste, kertoo, onko kinkku kypsä. Kirkas neste on kypsän kinkun merkki, punertava raa’an.

 

joulukinkku uusin maustein

 

Uunissa paistettu kinkku löysi tiensä porvariskoteihin vasta 1800-luvulla. Kun kinkku varallisuuden lisääntymisen myötä voitiin 1930-luvulla hankkia useimpiin koteihin jouluruoaksi, siitä tuli joulupöydän kunkku. (Lähde: Uusi Ajantieto, Karjalainen, Korhonen, Lehtonen, WSOY)

Kuva: Jorma Marstio

Leena Kalliokoski

Kommentit

Jäähdytä kinkku paistamisen jälkeen nopeasti, jos et syö sitä heti ja säilytä jääkaapissa.

Kommentit

Mielettömän hyviä paistoreseptejä kaikilta,mutta kun on paistettu ja kuorrutettu kuinka kauan voi pitää huoneen lämmössä ennen kylmään laittamista .Miten nopeasti bakteerikanta nousee? Ei kaikki syö sitä heti.

Jäähdytä kinkku paistamisen jälkeen nopeasti, jos et syö sitä heti ja säilytä jääkaapissa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *