Juomat

Alle 10 euron punaviini nousi Vuoden Viinit 2015 -kilpailun voittajaksi

Teksti:
Anna.fi

Vuoden Viinit 2015 -kilpailu on päättynyt ja voittajaksi kruunattiin alle kympin punaviini, espanjalainen Durius Tempranillo 2011.

Vuoden viini 2015 Durius Tempranillo 2011

Jo 18. kerran järjestettyyn Vuoden viinit -kilpailuun osallistui 488 viiniä 18 eri sarjassa. Kilpailun tuomareina oli kaikkiaan 25 erittäin kokenutta viininmaistajaa, joista kerralla viinejä arvostelemassa oli 13-14. Viinit arvioitiin sokkona. Viinien maistaminen alkoi sunnuntaina 18.1.2015 ja viimeiset sarjat maistettiin lauantaina 28.2.2015.

Vuoden viinit 2015 -kilpailun sarjojen parhaat viinit palkittiin Kultaisella, Hopeisella ja Pronssisella diplomilla. Sarjansa voittanut Durius Tempranillo 2011, joka saamiensa pisteiden perusteella erottui selvimmin muiden sarjojen voittajista, palkittiin Platinadiplomilla ja Vuoden Viini 2015 tittelillä.

Näin Vuoden Viinit -raati luonnehti tämän vuoden kultamitalistia:

– Syvän ruskehtavanpunainen, hieman kehittynyt täyteläinen viini, jonka runsaassa ja rehevässä tuoksussa on nahkaa, paahteisuutta ja kuivattua hedelmää. Moniulotteinen maku vastaa tuoksua. Erinomaisen hinta/laatusuhteen viini, jossa on pehmeät tanniinit ja pitkä jälkimaku.

Durius Tempranillo 2011 -viinin hinta Alkossa on 9,97 euroa.

Kuva: Alko

Teksti: Leena Kalliokoski

X