Juomat

Appelsiinimehukahvi saa epäilemään, että Tiktok-trendin alullepanija nauraa meille vedet silmissä

Tiktok käskee nyt yhdistämään appelsiinimehun ja espresson. Toteutimme oudolta kuulostavan hittijuoman kahdella eri tavalla. Katso valmistus videolta!

Teksti:
Tiia Kailaheimo
Kuvat:
Tiia Kailaheimo, Istock

Sosiaalinen media on villiintynyt appelsiinimehun ja espresson yhdistelmästä.

Tiktok käskee nyt yhdistämään appelsiinimehun ja espresson. Toteutimme oudolta kuulostavan hittijuoman kahdella eri tavalla. Katso valmistus videolta!

Tänä keväänä sosiaalisessa mediassa leviää ehkä tähän asti omituisimman kuuloinen juomatrendi. Tiktok-käyttäjät ovat nyt sankoin joukoin päätyneet kokeilemaan appelsiinimehuun sekoitettua kahvia. Ja hehkuttavat sitä kilpaa.

Kuulostaa kammottavalta, mutta onko näin?

Testasin trendijuomaa kahdella tavalla. Ensin valmistin yksinkertaista appelsiinimehun ja espresson sekoitusta, sitten tämän reseptin variaatiota, jossa sekoitukseen yhdistetään vielä hiilihapotettu kivennäisvesi.

Kumpi juomista vei voiton?

Näin teet appelsiinimehukahvin

Aloitin testin hyvin epäluuloisena, mutta samalla toivoen, että tästä kehkeytyisikin uusi lempidrinkkini kesähelteisiin.

Ilmeisesti trendissä ei ole väliä mitä appelsiinimehua käyttää eikä mittasuhteitakaan usein mainita. Siksi lähdin liikkeelle ikään kuin tekisin jäälattea, mutta korvasin vain maidon appelsiinimehulla.

Kahviksi valmistin espressopavuista mutteripannukahvia – ei siis varsinaisesti alkuperäisohjeen espressoa, mutta melko lähellä.

appelsiinimehuespresso
Juoma 1 kerrostui kauniisti.

Juoma 1: Appelsiinimehu + espresso

Somessa trendaavaan kahden ainesosan juomaan laitoin jäitä, runsaasti appelsiinimehua ja päälle espresson.

Kirkkaan appelsiinimehun ja tumman kahvin sekoittumista oli miellyttävää katsella, ja juomat asettuivatkin lasiin kauniisti päällekkäin. Sekoitin ne kuitenkin lusikalla, jotta pääsisin maistamaan. Tässä vaiheessa juoma muuttui laimeaksi ruskeaksi litkuksi.

Ja olihan se aivan yhtä pahaa kuin miltä se kuulostaakin!

Somessa kehuttu appelsiinimehun makeus yhdistettynä vahvaan espressoon ei puhutellut minua ollenkaan. Pikemminkin juoma maistui pistävältä, ja appelsiinimehu onnistui raikkaudestaan huolimatta tekemään siitä tunkkaista.

appelsiinimehuespresso
Juoma 2 kuohusi oluen tapaan.

Juoma 2: Appelsiinimehu + vichy + espresso

Toinen testaamani juoma oli hittijuoman variaatio, johon yhdistetään appelsiinimehun ja espresson lisäksi vielä kuplavettä.

Tälle juomalle odotukseni olivat korkeammalla. Appelsiinimehua tulee juomaan melko vähän ja suurin osa lasista täytetään vissyllä. Ajattelin, että juoma voisi olla tästä syystä hieman raikkaampi.

Myös tässä versiossa ainesten kaataminen ja sekoittuminen hiveli silmää, mutta lopputulos oli ensimmäistä juomaa rumempi. Juoma ei asettunut lasiin kerroksittain, vaan siitä tuli tasaisen ruskeaa. Yllätykseksi juoma vaahtosi oluen lailla. Vaahto kuitenkin hävisi melko nopeasti sekoittaessa.

Ja juoman maku?

Vielä ensimmäistäkin versiota kamalampi. Appelsiinimehu ja vichy eivät muodostaneet raikasta liittoa. Maku oli pääasiassa kivennäisvesi, johon on sekoitettu kahvia, mikä näin jälkikäteen kuulostaa jo tuhoon tuomitulta ajatukselta.

En tiedä mitä ajattelin toivoessani tältä juomalta enemmän, sillä en edes pidä maustamattomista vissyistä. Mutta mikäli sinä pidät ja olet joskus huomannut kaipaavasi kahviisi hieman hiilihappoja – tässä on vastaus toiveisiisi.

Jos olet edelleen utelias testaamaan juomia itse, katso videolta, kuinka ne valmistuivat:

Pahuus, joka on aiemminkin nostanut päätään

Tiktokin testivideoissa juoman maku vaikuttaa kuitenkin jakavan mielipiteitä. Monet videoista päättyvät salamyhkäisesti niin, että maistaja ensin irvistelee, katoaa kuvaruudusta ja sitten tämän käsi kurkotteleekin vielä pöydälle jäänyttä juomaa kohti.

Jää siis hieman epäselväksi, mikä on testaajien todellinen mielipide.

Ehkä appelsiinimehuespresso on jonkun keksimä ilkeä juoni, jolla saada pahaa aavistamattomat ihmiset testaamaan tätä ällötystä. Joku nyt myhäilee jossain itsekseen.

Tosiasiassahan juoma ei oikeastaan edes ole kovin uusi. Jotkut kahvilan irvikuvat maailmalla ovat tarjonneet juomaa jo vuosia.

Minun kohdallani molemmat väljähtänyttä colaa ulkonäöltään muistuttavat juomat päätyivät valitettavasti viemäristä alas. Appelsiinimehuespressosta ei siis tule uutta kesän hittijuomaa kotonani – nautin jäälattea ja appelsiinimehua jatkossakin erikseen.

Juo mieluummin: Appelsiinikahvi, joka on ihan eri asia.

Kotiliesi.fi: Juomatrendit 2022: Mokkapalan makuinen olut + 8 muuta uutta ruokavillitystä

X