Ruoka

Maitovaahtoa kahviin erilaisilla välineillä

Teksti:
Anna.fi

Juhlapöytään kuuluu kahvikerma. Arkena useimmat meistä lisäävät kahviinsa maitoa, joko antamaan makua tai yksinkertaisesti jäähdyttämään sitä. Maitokahvi tehdään lisäämällä kahviin saman verran kuumaa maitoa. Cappuccinoon tarvitaan kuuman maidon lisäksi myös maitovaahtoa, jonka valmistamiseksi on monta keinoa.

erilaisia maidonvaahdottimia

Espressokeittimissä on tavallisesti höyryputki, josta tulee kuumaa höyryä. Toimenpide aloitetaan laskemalla höyryputkesta pois sinne mahdollisesti jäänyt vesi. Tämän jälkeen putken pää upotetaan maitoastian pohjaan saakka ja avataan höyrykytkin. Näin saadaan aikaan kuumaa maitovaahtoa. Toiset keittimet imevät maidon vaikkapa maitopurkista ja puhaltavat kuumenneen maidon ja vaahdon kuppiin. Joissakin laitteissa on erityinen maitosäiliö kuuman maidon ja vaahdon valmistamista varten.

Paristokäyttöisellä vispilällä eli vatkaimella voi tehdä kuuman maitovaahdon lisäksi myös kylmää kermavaahtoa. Pienen vispilän ottaa helposti näppärän kokoisen Handpresson rinnalle retkelle mukaan. Näin pystyy valmistamaan oikeaoppista cappuccinoa vaikkapa rakotulilla. Kotona maidon lämmitys käy helposti mikroaaltouunissa. Suosittelemme punaisen täysmaidon käyttöä.

Rakotulilla toimii myös pieni pumppuvaahdotin. Se koostuu pienestä teräskannusta, jonka kannessa on pieni käsikäyttöinen ilmapumppu. Maito kuumennetaan ensin kannussa – kotioloissa tavallisesti liedellä – kansi suljetaan ja pumpataan, kunnes on saatu tarpeeksi vaahtoa aikaan.

Erilaisista kahvijuomista nauttivan keittiöön sopiva vaahdotin on automaattinen vispiläpannu. Laite on pientä vedenkeitintä muistuttava sähköpannu, jossa on vispilää pyörittävä sähkömoottori. Maito annostellaan pannuun, se käynnistetään ja automatiikka hoitaa lopun. Kun maito on kuumaa ja vaahto valmista, virta katkeaa. Jos halutaan pelkästään kuumaa maitoa, vispilä voidaan irrottaa tai sen pyöriminen pysäyttää.

Antti Purhonen

Kuva: Hannu Häyhä

 

X