Ruoka

Koekäytössä: Plantui Smart Garden -älypuutarha

Teksti:
Anna.fi

Testasimme uuden suomalaisen keksinnön, Plantui Smart Gardenin. Plantui on älypuutarha, jossa yrtit, salaatit ja syötävät kukat kasvavat valmiista siemenkapseleista. Laitteeseen lisätään vettä, kapselit ja kapseleiden mukana tullut lisäravinne. Laitteen led-valot ja automaattinen vesipumppu hoitavat loput. Irtonaisia siemeniä tai multaa ei tarvita.

Älykäs Plantui kasvattaa yrtit puolestasi

Laitteen asentaminen on helppoa. Osia ei ole montaa, ja laitteen mukana tulee varsin pätevät ohjeet. Ohjeet voi katsoa myös videon muodossa Youtubesta. Kasvikapseleita on yhdessä pakkauksessa aina kolme, ja kerralla laitteeseen mahtuu kasvamaan kuusi kapselia. Pakkaukseen kuuluu lisäksi kasvisravinne.

Plantui toimii verkkovirralla, mutta mikään sähkösyöppö laite ei ole. Laitteen edustajan mukaan Plantui vie sähköä noin seitsemän euron edestä vuodessa.

Kun laite on koottu, kasvikapselit asetetaan paikoilleen ja laitteeseen kaadetaan kolme litraa kasviravinteella maustettua vettä. Tässä vaiheessa kohtaan ensimmäisen ongelman. Jos laitteeseen laittaa kasvamaan kahta erilaista kasvia, kumpaa kasviravinnetta veden joukkoon laitetaan? Jokaisen kasvikapselipakkauksen mukana nimittäin tulee erilainen ravinne. Päädyn laittamaan toista ravinteista veden joukkoon ja toivon, että en ole tehnyt megavirhettä.

Sijoitin Plantuin keittiöön, mutta laitteen voi sijoittaa myös täysin pimeään huoneeseen, sillä laitteen omat led-lamput toimivat kasvien ”aurinkona”. Laite on melko iso, mutta tyylikkään muotoilun ansiosta sitä pitää mielellään näkyvällä paikalla. Testattavaksi tullut Plantui on valkoinen, mutta saatavilla ovat myös musta ja punainen versio.

Muista ajastaa Plantui nukkumaan

Plantuin sijoittamista ja valaistuksen ajastamista tehdessäsi ota huomioon, että laitteen led-valo on varsin voimakasta, ja loistaa vaaleanpunaisen, violetin ja sinisen eri sävyissä riippuen siitä, missä kasvuvaiheessa kasvit ovat. Testin kuluessa sain vastata jopa naapureiden uteliaisiin kyselyihin oudosta valosta, joka ikkunastani näin pimeänä vuodenaikana varsin voimakkaana loistaa ulos asti. Toki valosta voi ottaa ilon irti ja käyttää sitä lampun ominaisuudessa.

Jouduin hieman hakemaan laitteelle sopivaa nukkumaanmenoaikaa, sillä liian myöhään ajastettuna laitteen valo loisti makuuhuoneeseeni niin, että omasta nukkumaanmenosta ei tahtonut tulla mitään. Plantui siis menee yöksi nukkumaan. Koska kasvit tarvitsevat unta samoin kuin ihmisetkin, Plantuin valot sammuvat kahdeksaksi tunniksi vuorokaudessa.

Nukkumaanmeno hoituu automaattisesti, kunhan laite on kerran ajastettu tekemään niin. Ajastus taas tapahtuu helposti pitämällä kättä laitteen päällä haluttuun nukkumaanmenoaikaan, kunnes laite vilauttaa valojaan ajastuksen onnistumisen merkiksi.

Plantui lunastaa odotukset

Kun alun ajastusongelmista ja uuden laitteen tuomasta jännityksestä pääsi eroon, Plantui osoittautui varsin helppohoitoiseksi ja hiljaiseksi vempeleeksi. Ensimmäiset kasvien pilkahdukset näkyivät jo vajaan viikon päästä. Joko olen vain kärsimätön tai sitten kasvini kokivat jonkinlaisia kasvukipuja, mutta kasvini tuntuivat jumittavan tuskaisen pitkän aikaa pikkuriikkisinä taimina. Muutaman viikon jumittamisen jälkeen kuluttua ne kuitenkin innostuivat kasvamaan kunnolla.

Kasvien kasvaessa korkeammiksi keskitankoon lisätään ensimmäinen laitteen mukana tullut korotuspala, jotta kasveilla on lisää tilaa kasvaa. Jos laite haluaa lisää vettä, se ilmoittaa siitä väläyttelemällä valojaan. Veden mukana lisätään myös ravinnetta.

Nyt laitteessani kasvaa komean korkuiset puskat tatsoita, eli pinaatin tapaan käytettävää salaattia sekä thai basilikaa, jonka voimakas aromi tarttuu jopa sormiin kasvinlehtiä hypistellessä. Ilmeisesti molemmat kasvit pitivät valitsemastani ravinteesta, sillä ne ovat kasvaneet samanlaisella innolla.

Kaiken kaikkiaan Plantui on ollut positiivinen yllätys, ja on ollut ilo seurata kasvien kasvamista. Laite on helppo, hiljainen, miellyttää silmää ja tekee sen mitä lupaa. Varsinkin näin talvella Plantui tuo ripauksen vihreyttä kotiin.

Laitteen plussat ja miinukset

+ Helppo asennus ja käyttöönotto.
+ Kotimaisuus. Plantui on suomalainen keksintö ja laitteet valmistetaan Suomessa.
+ Kokemattomalle kasvattajalle todella helppo tapa kasvattaa yrttejä ja salaatteja kotona.
+ Kasvikapseleita on tarjolla monipuolinen valikoima.
+ Laitteen tyylikäs ulkonäkö ja hiljaisuus.
+ Kasvit kasvavat todella tuuheina ja hyvälaatuisina.
+ Vähäinen sähkönkulutus.
+ Muoviosat ovat konepestäviä.

– Laite on melko kallis investointi (199 €).
– Nettisivuista englannin-, saksan-, ja tanskankielinen versio. Miksei suomeksi?
– Kapselit täytyy tilata nettikaupoista.
– Kasvattamista ei voi limittää tasaisen sadon saamiseksi, sillä valo on aina suunniteltu samassa kasvuvaiheessa oleville kasveille. Satoa tulee siis kerralla paljon.
– Laitteen valot ovat varsin voimakkaat.
– Kahden kasvin ongelma. Kumpaa ravinnetta veden mukana laitteeseen?

Kuvat: Valmistaja ja Johanna Nikama

Johanna Nikama

X