Leivonta

Tee croissantit kotona - näillä kuvallisilla ohjeilla onnistut!

Croissant on vaikeasti tehtävän leivonnaisen maineessa, mutta se valmistuu myös kotileipurilta. Täysin vaivatta sen ei kuitenkaan voi väittää syntyvän. Katso kuvalliset ohjeet ja onnistu!

Teksti:
emmitoivonen
Kuvat:
Kristiina Kurronen, Kari Hautala, Ari Heinonen/Otavamedia

Croissant on vaikeasti tehtävän leivonnaisen maineessa, mutta se valmistuu myös kotileipurilta. Täysin vaivatta sen ei kuitenkaan voi väittää syntyvän. Katso kuvalliset ohjeet ja onnistu!

Kun kuulee sanan croissant, tulee ensimmäisenä mieleen Ranska. Vaikka nykyaikaisen lehtevän, rapean croissantin voidaan sanoa tulevan Ranskasta, sen juuret vievät Itävaltaan.

Croissantin alkuperästä sekä sen matkasta ranskalaisten kansallisherkuksi on useita tarinoita, joiden todenperäisyydestä ei ole takeita. Se, mistä kuitenkin ollaan suhteellisen yksimielisiä, on croissantin esikuva: itävaltalainen kipferl.

Suurin yhteneväisyys 1800-luvun kipferlin ja 2010-luvun croissantin välillä lienee muoto. Puolikuun muotoon leivotut kipferlit ja croissantit muistuttavat toisiaan ulkoisesti, mutta pinnan alla ne ovat varsin erilaisia.

988084-taytetyt_croissantit.jpg

Kerroksistaan croissant tunnetaan

Croissantille tyypillinen lehtevä rakenne on ranskalaisen leipomo-osaamisen ansiota. Croissanttien hiivalla kohotetun taikinan sisään kaulitaan voikerroksia, kuten ilman kohotusaineita valmistettavaan lehtitaikinaankin. Voi kaulitaan taikinakerrosten väliin uudestaan ja uudestaan, mikä antaa croissanteille niille tyypillisen koostumuksen.

Juuri taikinan kerrostaminen lienee syy siihen, miksi croissanteja pidetään vaikeina ja suuritöisinä itse tehtäviksi. Taikinan valmistaminen ottaa oman aikansa, mutta lopputulos palkitsee moninkertaisesti.

972713-kaneli-sokerisarvet.jpg

Croissant-taikinan käsittely

Kun alat valmistaa croissantteja, varaa valmiiksi tilaa jääkapistasi, sillä taikinan pitää aina välillä levätä kylmässä. Tarvitset myös jauhoja, kaulimen sekä viivoittimen.

Kun olet valmistanut taikinan ja antanut sen levätä jääkaapissa yön yli, voit aloittaa taikinan kaaviloimisen.

croissanttien valmistaminen kauliminen

Jauhota leivinpöytä kevyesti. Kumoa taikina pöydälle, ripottele pinnalle vähän jauhoja. Kauli taikina 26 x 26 cm:n kokoiseksi levyksi. Jätä odottamaan pöydälle.

croissanttien valmistaminen voin levittäminen

Leikkaa kylmä voi parin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet neliöksi kahden leivinpaperin väliin. Hakkaa voita kaulimella niin, että syntyy tasainen voilevy. Leikkaa reunat suoriksi ja painele ylijäänyt voi kaulimella keskelle levyä. Lopullisen voilevyn pitää olla tasapaksu ja kooltaan 17 x 17 cm. Nosta voilevy taikinan päälle kulmittain.

croissanttien valmistaminen taikinan taittelu

Paketoi voi taikinan sisään nostamalla taikinalevyn kulmat keskelle kirjekuoren tapaan. Tarkista, että saumakohdat ovat tiiviit ja voi täysin taikinan peitossa.

croissanttien valmistaminen taikinan taittelu

Kauli taikina 20 x 60 cm:n kokoiseksi levyksi. Käytä jauhoja apuna kohtuudella. Taittele levy kolmeen osaan. Kääri taikina kelmuun ja nosta kylmään noin tunniksi. Ei haittaa, vaikka kaulintakertojen väli venyy pitemmäksikin. Toista kaulinta, taittelu ja seisottaminen vielä kaksi kertaa. Anna taikinan olla viimeisen taittelukerran jälkeen yön yli jääkaapissa.

Katso koko resepti kuvallisine ohjeineen.

X