Ruoka

Mehevät lihapullat monella tavalla – nappaa lihapullien ystävän herkkureseptit

Lihapullat ovat herkkua, joista syntyy aivan eri ruokaa mausteita tai aineksia vaihtelemalla. Kokeile vaikkapa intialaisia lihapyöryköitä tai perinteikkäitä Marskin lihapullia. Kokosimme yhteen parhaat lihapullareseptit, joista saat uutta inspiraatiota.

Teksti:
Leena Kalliokoski
Kuvat:
Otavamedia

Pinjansiemenet tuovat mukavaa purutuntumaa tomaattikastikkeessa muhineisiin lammaslihapulliin.

Lihapullat ovat herkkua, josta syntyy aivan eri ruoka mausteita tai aineksia vaihtelemalla. Kokeile vaikkapa intialaisia lihapyöryköitä tai perinteikkäitä Marskin lihapullia. Kokosimme yhteen parhaat lihapullareseptit, joista saat uutta inspiraatiota.

Perinteiseen lihapullataikinaan tarvitaan jauhelihaa, vaaleaa leipää tai korppujauhoja, kermaa, maitoa tai kermaviiliä, sipulia ja mausteita. Monet lisäävät taikinaan kananmunan, mutta ilman munaa syntyy myös mainioita pyöryköitä. Sipuli hienonnetaan hyvin hienoksi ja kuullotetaan voissa pannulla ja lisätään vasta sitten taikinaan.

Lihapullataikinan voi maustaa paitsi perinteisesti suolalla ja maustepippurilla, myös muun muassa yrteillä, chilillä, savupaprikajauheella, sitruunankuorella tai valkosipulilla. Jauhelihan lisäksi taikinaan sopii esimerkiksi punajuuri, porkkana ja sienet.

Sika-nautajauhelihasta syntyy meheviä lihapullia, mutta saat niihin uusia makuvivahteita, kun sekoitat taikinaan yhtä paljon sian ja riistan jauhelihaa, vaikkapa hirveä.

Jos käytät naudan jauhelihaa, kannattaa valita hieman rasvaisempi jauheliha. Lampaanlihapullat voi tehdä pelkästään lampaanlihasta tai lisäämällä joukkoon sika-nautajauhelihaa.

Lihapullat voi kypsentää pannulla voissa tai leivinpaperin päällä uunissa. Jos valmistat lihapullille kastikkeen, pullat kannattaa ensin käyttää pannulla ja sen jälkeen kypsentää ne valmiiksi kastikkeessa.

Marskin vorschmak-lihapullat ja perinteiset lihapullat

Marskin lihapullien taikinassa on yhtäläisyyksiä marsalkan herkkuruokaan: vorschmakiin. Lihapullat valmistetaan lampaanjauhelihasta ja sika-naudasta. Lihapullien varsinainen juju piilee anjoviksessa, joka antaa maukkaan vivahteen lihapulliin.

Kyytönjauhelihasta tehdyt lihapullat kermaisessa kantarellikastikkeessa eivät jätä ketään kylmäksi. kyyttölihapullien ohje on keittiömestari Mikko Kauton kehittelemä.

Lihapyörykät ruskeassa kastikkeessa eivät juurikaan esittelyjä kaipaa. Ihana kotiruoka, joka tuo mieleen mummolan.

Lihapullissa eurooppalaisia makuja

Fiinit ruotsalaiset lihapyörykät tehdään vasikanjauhelihasta ja maustetaan suolalla ja valkopippurilla. Lihapullat keitetään lihaliemessä ja tarjotaan sinapilla maustetussa kermakastikkeessa. Ruotsalaisten lihapullien lisukkeeksi sopii erityisen hyvin perunamuusi ja raikas salaatti.

Kaunottaren ja kulkurin lihapullat eli italialaiset lihapyörykät tomaattikastikkeessa, eli polpette di nonna maistuvat perheen pienimmillekin. Meheviin lihapyöryköihin käytetään sika-nautajauhelihaa ja ne saavat mausteekseen tuoreita yrttejä, kuten persiljaa, rosmariinia ja oreganoa. Parmesaaniraaste tuo lihapulliin täyteläisyyttä.

Italialaiset lihapullat voi paistaa ensin kevyesti pannulla ja sen jälkeen kypsyttää herkullisessa tomaattikastikkeessa uunissa. Ne onnistuvat hyvin myös uunissa, sillä tomaattikastike takaa mehevyyden. Tarjoa lihapyörykät pastan kanssa.

Yrteillä maustetut ja sitruunalla mehevöitetyt kreetalaiset lihapyörykät maistuvat pitaleipien välissä.

Espanjalaiset lihapullat sopivat mainiosti tapas-tarjoiluun.

Lihapullat eksoottisin maustein

Intialaisten lihapullien, kofta korma -pyöryköiden ainesosaluettelo on pitkä, mutta niiden maun salaisuus piilee eri makujen välisessä harmoniassa.

Aasialaiset lihapyörykät saavat hienon maun raastetusta inkivääristä. Näiden pyöryköiden kanssa maistuvat vokkivihannekset.

Ripaus kanelia säväyttää arabialaiset lammaspullat. Öljyssä sipulien kanssa kuullotetut hienonnetut pinjansiemenet tuovat lammaspulliin mukavaa purutuntumaa. Mausteiset lammaslihapullat tarjotaan tomaattisessa kastikkeen kanssa, jonka viimeistelee jogurtti ja korianteri.

Katso myös Kotiliesi.fi: Lihamureke kypsyy meheväksi uunissa – Kotilieden parhaat murekeohjeet isoäidin reseptistä moderneihin muotoihin

X