Mitä tänään ruoaksi?

Hävikkiviikon herkkureseptit: 6 x hävikistä herkuksi

Syyskuun toisella viikolla eli 10.9.–16.9. vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Teemaviikon tavoitteena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä.
10.9.2018 Teksti: Hanna Kuusisalo Kuvat: Otavamedia

Suomalaiset heittävät henkeä kohden keskimäärin 24 kg syömäkelpoista ruokaa pois. Eniten roskikseen päätyy kasviksia, maitotuotteita ja kotona valmistettua ruokaa.

Poisheitetty ruoka rasittaa niin kukkaroa kuin ympäristöäkin. Kokosimme kuusi ruokaohjetta, joilla taiot tähteistä herkkua ja vähennät samalla hävikkiä.

Hävikistä herkuksi

Juuressosekeitto paistettujen sienten kera

Juurespannu Bellmanin tapaan

Banaanikakku

Peruna-tomaattigratiini

Nasi goreng – indonesialainen paistettu riisi

Kurpitsa-leipävanukas

Juuressosekeitto paistettujen sienten kera

Jääkaapin vihanneslokeroon unohtuneet, aavistuksen nuupahtaneet juurekset voi surauttaa maukkaaksi sopaksi. Juuressosekeitto saa makua ja rakennetta annoksen päälle ripotelluista sienistä, jotka voi korvata myös kuivahtaneesta leivästä paahdetuilla krutongeilla.

juuressosekeitto paistettujen sienten kera

Juuressosekeitto saa makua ja rakennetta annoksen päälle ripotelluista sienistä

Valmistusaika: 30-60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Ainekset

  • 1/2 kg palsternakkaa, juuripersiljaa, maa-artisokkaa tai mustajuurta
  • 3 kpl jauhoista perunaa
  • 1 kpl sipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • tilkka öljyä tai nokare voita
  • 1/2  l kasvislientä
  • 2 dl ruokakermaa
  • suolaa
  • rouhittua valkopippuria
Lisäksi:
  • 1/2 l tuoreita sieniä, esim. kantarelleja, suppilovahveroita tai noin 2 dl pakastettuja sieniä
  • 1 kpl punasipuli
  • tilkka öljyä tai nokare voita
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • tuoreita yrttejä

Valmistusohje

1. Huuhdo, kuori ja kuutioi juurekset ja perunat. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

2. Kuumenna rasva kattilassa. Lisää juurekset ja sipulit. Kuullota niitä muutama minuutti silloin tällöin sekoittaen. Lisää kasvisliemi ja keitä noin 20 minuuttia tai kunnes juurekset ovat aivan pehmeitä.

3. Soseuta keitto kattilassa sauvasekoittimella. Lisää ruokakerma. Mausta keitto maun mukaan suolalla ja pippurilla. Kuumenna kiehumispisteeseen.

4. Puhdista ja hienonna tuoreet sienet. Valuta pakastesienet kuiviksi. Kuori ja hienonna punasipuli. Ruskista sienet ja sipuli rasvassa. Mausta maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Hienonna yrtit joukkoon. Annostele keitto tarjolle

Juurespannu Bellmanin tapaan

Pyttipannu on klassinen hävikinhäätöruoka. Yleensä pyttipannussa eli spydärissä on ainakin perunaa, sipulia ja lihaa, kuten makkaraa tai kinkkua. Niiden lisäksi joukkoon voi lisätä mitä jääkaapista kulloinkin mahtaa löytyä: lihapullia, erilaisia juureksia tai vaikka tomaattia.

Tämä pyttipannu tehdään ruotsalaisen Carl Michael Bellmannin tapaan, joka keksi lorauttaa pannulle myös tilkan kuohukermaa pyöristämään makumaailmaa.

juurespyttipannu

Tämä pyttipannu tehdään ruotsalaisen Carl Michael Bellmannin tapaan, joka keksi lorauttaa pannulle myös tilkan kuohukermaa pyöristämään makumaailmaa.

Valmistusaika: 30-60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Ainekset

  • 8 perunaa
  • 1 kyssäkaali tai pieni lanttu
  • 4 porkkanaa
  • 2 rkl voita tai öljyä
  • 100 g herkkusieniä
  • suolaa
  • pippuria

Lisäksi:

  • 2 1/2 dl ruokakermaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl sokeria
  • 1/2 dl hienoksi hakattua korianteria tai persiljaa

Valmistusohje

1. Kuori ja kuutioi perunat, porkkanat ja kyssäkaali tai lanttu. Keitä juureskuutioita suolalla maustetussa vedessä (2 tl suolaa/1 l vettä) noin 5 minuuttia. Valuta vesi pois.

2. Paista kiehautetut juureskuutiot ja herkkusienet rapeiksi ja kypsiksi pannussa voi-öljyseoksessa.

4. Sekoita keskenään kerma, tomaattisose ja sokeri. Kaada kerma pannuun ja keitä muutama minuutti.

5. Mausta juurespannu suolalla, pippurilla ja korianteri- tai persiljasilpulla.

6. Juurespannu Bellmanin tapaan sopii tarjottavaksi vaikkapa ylikypsän porsaanniskan kaverina.

Banaanikakku

Älä heitä tummapilkullisiksi kypsyneitä banaaneja pois, vaan leivo niistä mehevä banaanikakku Hanna Sumarin tapaan.

banaanikakku

Älä heitä tummapilkullisiksi kypsyneitä banaaneja pois. Leivo niistä mehevä banaanikakku Hanna Sumarin tapaan.

Valmistusaika: 30-60 min | Vaikeustaso: Helppo 

Ainekset

  • 3 kananmunaa
  • 1 1/2 dl kidesokeria
  • 150 g muscovado-tai fariinisokeria
  • 150 g sulatettua voita
  • 1 dl turkkilaista jogurttia tai kermaviiliä
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 2-3 hyvin kypsää banaania
  • 2 dl pekaanipähkinöitä

Valmistusohje

1. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voisula ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon varovaisesti sekoittaen.

2. Muussaa banaanit haarukalla ja lisää taikinaan. Hienonna pähkinät ja sekoita ne taikinaan viimeiseksi.

3. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin keskiosassa noin tunti.

Peruna-tomaattigratiini

Edellispäivän keitinperunosta valmistuu vaikka mitä herkkuja, esimerkiksi tämä mehevä peruna-tomaattigratiini. Keitinperunoiden lisäksi siihen voi upottaa myös kuivahtaneet juustonkannikat sekä kermatölkin pohjat. Nerokasta ja vieläpä varsin hyvää!

Tomaatti_perunagratini

Keitinperunoiden lisäksi peruna-tomaattigratiiniin voi upottaa myös kuivahtaneet juustonkannikat sekä kermatölkin pohjat.

Valmistusaika: 30-60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Ainekset

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 600 g keitettyjä perunoita viipaleina
  • 100 g tuoretta pinaattia
  • 1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
  • 1/2 dl hienonnettua persiljaa
  • 500 g pihvitomaatteja kuutioina
  • 1–1 1/2 dl raastettua parmesaanijuustoa
  • 6 kananmunaa
  • suolaa ja mustapippuria

Valmistusohje

1. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista perunaviipaleita niin, että ne saavat hiukan väriä. Lisää pinaatti ja paista vielä hetki. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

2. Lado uunivuokaan kerroksittain perunaa ja pinaattia, hienonnettuja yrttejä, tomaattikuutioita ja parmesaania.

3. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos vuokaan.

4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä folion alla hetki ennen tarjoilua.

Nasi goreng – indonesialainen paistettu riisiruoka

Tuliko riisiä keitettyä koko komppanjalle? Nasi goreng on indonesialainen kotiruoka, johon tähteelle jääneen riisin saa hukutettua helposti ja maukkaasti.

Paista riisi pannulla, lisää mausteeksi chiliä sekä valkosipulia ja höystä ruokaisaksi kananmunilla sekä esimerkiksi katkaravuilla, tofuilla tai muilla jääkaapin aarteilla.

nasi goreng eli indonesialainen paistettu riisi

Nasi goreng on indonesialainen kotiruoka, johon tähteelle jääneen riisin saa hukutettua helposti ja maukkaasti.

Valmistusaika: Alle 30 min | Vaikeustaso: Helppo 

Ainekset

  • 4 dl kypsää riisiä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl currya
  • 2 rkl öljyä
  • 2 tl sambal oelekia
  • 2 kevätsipulia
  • 100 g katkarapuja
  • 2 munaa
  • 1 rkl makeaa soijaa

Valmistusohje

1. Kuumenna öljy vokissa. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja curry. Kuumenna hetki.

2. Lisää riisi, sambal oelek ja silputut sipulit. Paista sekoitellen, kunnes riisi on kuumaa. Lisää munat ja sekoita. Lisää katkaravut ja mausta soijalla.

Kurpitsa-leipävanukas

Kuivahtaneesta leivästä valmistettu leipävanukas on jälkiruokaklassikko, joka tässä ohjeessa saa syksyisen vivahteen kurpitsasoseesta. Hieman lämmin, kanelilla ja kardemummalla maustettu vanukas ja vaniljajäätelö vievät kielen mennessään!

kurpitsa-leipävanukas

Kuivahtaneesta leivästä valmistettu leipävanukas on jälkiruokaklassikko, joka tässä ohjeessa saa syksyisen vivahteen kurpitsasoseesta.

Valmistusaika: 30-60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Ainekset

  • 1/2 eilinen ranskanleipä (tai vastaava)
  • 2 1/2 dl maitoa
  • 1 dl kuohukermaa
  • 3 kananmunaa
  • 1 1/2 dl kurpitsasosetta
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl kardemumaa

Muruseos

  • 50 g pehmeää voita
  • 1/2 dl tummaa sokeria
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl pekaanipähkinöitä rouhittuina
  • 1/2 tl kanelia

Kurpitsasose

  • 1 kg kuorittua kurpitsaa kuutiona
  • 1 dl vettä

Valmistusohje

Tee ensi kurpitsasose:

1. Mittaa ainekset kattilaan ja kiehauta.

2. Hauduta miedolla lämmöllä 20– 30 minuuttia tai kunnes kurpitsapalat ovat pehmeitä. Sekoita välillä.

3. Soseuta sauvasekoittimella.

4. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Sosetta kannattaa tehdä kerralla enemmänkin ja pakastaa.

Kurpitsa-leipävanukas:

1. Kuutioi leipä ja laita kuutiot uunivuokaan.

2. Sekoita maito, kerma, kananmunat, kurpitsasose, sokerit ja mausteet keskenään ja kaada seos leipäkuutioiden päälle vuokaan.

3. Nypi muruseoksen ainekset sekaisin kulhossa ja ripottele murut vanukkaan pinnalle.

4. Paista 180-asteessa noin 45 minuuttia. Nauti hieman lämpimänä vaikkapa vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *