Mitä tänään ruoaksi?

Kalakeitto on suomalaisten ikisuosikki! Näin valmistat maukasta kalakeittoa – 5 erilaista reseptiä

Herkullinen kalasoppa syntyy niin lohesta, savusiiasta kuin pikaisesti pakastekalastakin. Liemi ihastuttaa paitsi perinteiseen tapaan kirkkaana tai kermaisena myös tomaattisena tai intialaisittain maustettuna.
12.2.2019 Teksti: Hanna Kuusisalo Kuvat: Otavamedia

Kokosimme Anna.fi:n parhaat kalakeitto-ohjeet.

5 x kalakeitto:

Fiini savusiikakeitto 

Savusiikakeitto on kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen. Peruna, sipuli, tilli ja savukala luovat täydellisen makuyhdistelmän, jonka sitruuna raikastaa. Valkoviini ja kuohukerma antavat liemelle hienostuneen säväyksen.

savusiikakeitto

Savusiika antaa kalakeitolle herkullisen, aavistuksen savuisan maun.

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 4

Savusiikakeitto:

1 sipuli
600 g kiinteää perunaa
2 rkl voita
2 laakerinlehteä
1 tl maustepippureita
n. 1 tl suolaa
3 dl vettä
2 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
1/2 dl hienonnettua tilliä
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
300 g lämminsavustettua siikaa

Valmistusohje

1. Hienonna sipuli ja kuori sekä paloittele perunat.

2. Kuumenna voi kattilassa ja kuullota sipuli pehmeäksi. Lisää perunat ja sekoittele hetki. Lisää laakerinlehdet, pippurit, suola, vesi sekä valkoviini. Kiehauta ja keitä perunat kypsiksi hiljaa poreillen.

3. Lisää kerma, tilli, sitruunan kuoriraaste sekä sitruunamehu. Kiehauta vielä ja lisää paloiteltu siika.

4. Tarjoile hyvän ruisleivän kera.

Intialainen kalakeitto 

Intialainen kalakeitto tehdään kirjolohifileestä. Keiton hehkeä väri tulee kurkumasta ja currysta. Valitse mausteeksi makusi mukaan mieto curry tai tulisempi maustesekoitus.

intialainen kalakeitto

Intialaisen keiton hehkeä väri tulee kurkumasta ja currysta.

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 4

Intialainen kalakeitto:

400 g kirjolohifileetä
3/4 tl hienoa merisuolaa
5 perunaa
1 pieni fenkoli
2 salottisipulia
2 tl currya
1 tl juustokuminaa
1/4 tl kurkumaa
1/2 rkl öljyä
6 dl vettä
1 kalaliemikuutio
2 dl kevytmaitoa
2 dl ruokakermaa (15 %)
1 rkl vaaleaa maizenasuurustetta
1-2 rkl sitruunamehua
8 kirsikkatomaattia
tilliä ja/tai korianteria

Valmistusohje

1. Nypi kalasta pois ruodot. Leikkaa filee parin sentin kokoisiksi paloiksi. Ripottele paloille suolaa ja anna maustua sillä välin, kun valmistat keiton.

2. Kuori ja kuutioi perunat. Poista fenkolista kova kanta. Leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota kasviksia ja mausteita öljyssä pari minuuttia.

3. Lisää vesi ja murenna sekaan kalaliemikuutio. Keitä perunat kypsiksi.

4. Lisää maito, kerma ja suuruste sekä kalapalat liemeen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen 2 minuuttia tai kunnes kala on kypsää. Mausta keitto sitruunamehulla ja lisää tomaatit. Peitä kattila kannella ja anna makujen tekeytyä jonkin aikaa. Ripottele yrtit valmiin keiton pinnalle.

Seljanka lohesta

Seljanka on venäläinen keitto, ja sen lohesta valmistettu versio lukeutui marsalkka Mannerheimin lempiruokiin. Eikä ihme, tomaattinen liemi vie kielen. Lohiseljanka maustetaan pikantisti sitruunalla, oliiveilla sekä suolakurkuilla ja tarjotaan smetananokareen kera. 

seljanka lohesta

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 2

Lohiseljanka:

1 porkkana
1 pala palsternakkaa
½ sipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl öljyä
5 dl kalalientä
150–200 g lohta tai kirjolohta
tillisilppua
oliiviviipaleita
suolakurkkua ja/ tai kaprista

Lisäksi:

smetanaa

Valmistusohje

1. Leikkaa lohi viipaleiksi ja mausta suolalla. Anna maustua jonkin aikaa.

2. Kuutioi porkkana ja palsternakka, silppua sipuli. Kuumenna kasviksia hetki öljyssä, lisää tomaattipyree kuumennuksen loppuvaiheessa. Kaada kalaliemi kattilaan ja keitä kasvikset kypsiksi. Lisää lohipalat ja keitä seljankaa hiljalleen pari minuuttia.

3. Mausta keitto sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Lisää valmiiseen lohiseljankaan viipaloidut oliivit ja silputut suolakurkut ja/tai kaprikset. Anna makujen tekeytyä hetki. Tarjoa seljanka smetanan kanssa.

Kirkaslieminen lohikeitto

Tämä lohikeitto valmistetaan varsin perinteiseen tapaan, kevyesti kirkasliemisenä. Makua soppa saa fenkolista, joka on huippuhyvä kalan kaveri.

kirkas lohikeitto

Lohikeitto valmistetaan kevyesti kirkas-liemisenä ja makua se saa fenkolista.

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Helppo

Fenkolilla viilattu kirkas lohikeitto:

700 g kiinteitä perunoita
1 sipuli
1 fenkoli
1 rkl rypsiöljyä
1 l (noin) hyvää kalalientä
2 laakerinlehteä
10 maustepippuria
muutama tillinvarsi
1.5 tl suolaa (tai maun mukaan)
500 g lohifileetä kuutioituna
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
tuoretta tilliä hienonnettuna

Lisäksi:

ruisleipää ja tillikurkkuja

Valmistusohje

1. Kuutioi perunat ja hienonna sipuli. Leikkaa fenkoli suikaleiksi.

2. Kuumanna rypsiöljy kattilassa ja kuullota kasviksia hetki koko ajan sekoitellen. Lisää kalalientä niin että ainekset peittyvät sekä laakerinlehdet, maustepippurit, tillin varret ja suola. Kiehauta ja keitä kunnes perunat ovat pehmeitä.

3. Lisää kuutioitu kala, sitruunan mehu ja raastettu kuori sekä hienonnettu tilli. Peitä kattila kannella ja sammuta liesi. Anna kalan kypsyä ja makujen tasaantua kannen alla.

4. Tarkista maku ja tarjoile ruisleivän ja inkiväärillä, etikalla ja sokerilla maustettujen hölskykurkkujen kanssa.

Nopea kalakeitto pakastekalasta

Maukas kalakeitto valmistuu myös pakasteseitistä. Curry antaa juustoiselle pakastekalakeitolle mukavasti makua ja väriä, sulatejuusto täyteläisen koostumuksen. Pakastekala on taatusti ruodotonta, joten keittoa voi huoletta tarjota perheen pienimmillekin.

pakastekalakeitto

Curry antaa kalakeitolle mukavasti makua ja väriä.

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Helppo

Juustoinen pakastekalakeitto:

1 pkt pakasteseitiä
6 perunaa
2 porkkanaa
1 purjon valkoinen osa
1 l vettä
5 maustepippuria
1-2 tl suolatonta currya
2 rkl kalafondia
1/2 prk juoksevaa sulatejuustoa (Koskenlaskija)

Pinnalle:

ruohosipuli- ja/tai tillisilppua

Valmistusohje

1. Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Halkaise purjo, huuhtele se hyvin ja viipaloi valkoinen osa. Leikkaa kohmeinen kala kuutioiksi.

2. Kuumenna vesi. Lisää joukkoon pippurit, porkkanat, perunat ja purjo. Keitä kasvikset kypsiksi.

3. Lisää kalakuutiot ja curry ja hauduta hiljalleen, kunnes kala on kypsää. Tässä vaiheessa voit ottaa keitosta erilleen vauvan annoksen.

4. Lisää kalafondi ja juusto, sekoita ja keitä vielä pari minuuttia. Maista, kaipaako keitto suolaa. Silppua pinnalle ruohosipulia ja/tai tilliä.

Lue myös

Suosittelemme