Reseptit

Jääkellarinlohi alkupalaksi

Jääkellarinlohi maistuu alkupalana. Kokoa alkupalatarjottimelle esimeriksi jääkellarinlohta, metsäsienisalaattia ja marinoitua fenkolia suupalan kokoisina annoksina.

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Jukka Pakarinen/Otavamedia

Valmistusaika

vähintään vuorokausi

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

6

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Jääkellarin lohi

  • 500–600 g lohta
  • 1/2 tl rouhittua valkopippuria
  • 1 dl karkeaa suolaa
  • 1 l vettä
  • 1/2 dl juoksevaa hunajaa
  • 1 pieni nippu tilliä

Tarjoiluun

  • saaristolaisleipää
  • tillisilppua

Valmistusohje

1. Tee ensin suolaliemi lohta varten. Kiehauta osa vedestä ja liuota siihen suola ja hunaja. Lisää loppu vesi ja anna jäähtyä täysin.

2. Ripottele pippurirouhe lohen pinnalle ja pane filee vuokaan tillin päälle, lihapuoli alaspäin. Kaada päälle sen verran lientä, että kala peittyy. Peitä vuoka foliolla ja anna maustua jääkaapissa noin vuorokauden ajan.

3. Raaputa kalan pinnalta pois pippurit, leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi. Tarjoa jääkellarinlohi saaristolaisleivän tai keitettyjen perunoiden kanssa.

Vinkki: Kokoa alkupalaksi ihanat suupalat, tarjoa jääkellarinlohen kanssa marinoitua fenkolia ja metsäsienisalaattia.

Katso myös Kotiliesi.fi: Näin teet maukkaan lohibruschettan

X