Reseptit

Mango-limettikakku

Tämä kakku on koottu kahdesta kääretorttulevystä ja yhdestä täytteestä. Somat syötävät orvokit nuukahtavat helposti, jos kakku joutuu olemaan tarjolla useita tunteja. Voit korvata orvokit esimerkiksi tuoreilla vadelmilla.

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Mirva Kakko

Valmistusaika

vähintään vuorokausi

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

15

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Kääretorttupohja

  • 4 keskikokoista kananmunaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen

  • 1 1/2 dl limetti- tai sitruunalimua
  • 1/2 dl limettimehua

Täyte ja kuorrutus

  • 2 kypsää mangoa
  • 5 dl vispikermaa
  • 2 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 250 g mascarponea
  • 1-2 limetin mehu

koristeeksi

  • 1 mango
  • syötäviä kukkia

Valmistusohje

 

1. Tee ensin kakun pohja: Tee edellisenä päivänä kaksi neljän munan kääretorttupohjaa (tarvitset pohjan aineksia siis kaksinkertaisen määrän kakkua varten). Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munavaahtoon. Levitä taikina leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Kumoa pohja kevyesti sokeroidun puhtaan leivinpaperin päälle. Valmista toinen pohja.

2. Valmista täyte: Kuori ja paloittele mangot tehosekoittimeen ja soseuta sileäksi. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Pehmitä mascarpone toisessa kulhossa ja kääntele joukkoon kermavaahto. Lisää mangosose ja mausta täyte limettimehulla. Anna seoksen tekeytyä ja jähmettyä jääkaapissa.

3. Kokoa kakku suoraan tarjoiluvadille. Leikkaa torttupohjista erikokoisia kulhoja ja terävää veistä tai pizzaleikkuria apuna käyttäen kolme erikokoista pohjaa, kaksi kutakin kokoa. Voit myös tehdä pohjista neliön mallisia.

4. Kostuta alin pohja seoksella, jossa on limetti- tai sitruunalimua ja limettimehua, levitä päälle täytettä. Nosta päälle seuraava pohja, kostuta ja peitä täytteellä. Kokoa seuraavat kerrokset samaan tapaan. Voit sipaista täytettä myös kakun reunoille tai jättää reunat peittämättä. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

5. Leikkaa mangosta ohuita suikaleita ja kietaise ne rullalle. Lisää kukat juuri ennen kuin nostat kakun pöytään.

Lisää kakkuja kevään juhlapöytään:

red velvet - tuorejuustolla täytetty marjakakku

Red velvet – tuorejuustolla täytetty marjakakku

suklainen mansikkatäytekakku

Suklainen mansikkatäytekakku

kuningatarjogurttikermakakku

Nopea kuningatar-jogurttikakku

Kotiliesi.fi: Vadelmakakku

X