Reseptit

Mangojuustokakkukääretorttu

Koristele kääretorttu syötävillä kukilla ja mantelilastuilla rennosti ja runsaasti. Kääretortun päälle voi myös kääräistä ohueksi kaulitun marsipaanilevyn. Karvasmanteli sopii ihanasti raikkaan täytteen kanssa.

Teksti:
SUVI RÜSTER
Kuvat:
Pekka Holmström

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

8

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Pohja

  • 4 kananmunaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 1/2 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte

  • 1 dl mangohilloa
  • 1 dl kuohukermaa
  • 200 g sitruunatuorejuustoa
  • 2 passionhedelmää

Koristeeksi

  • tomusokeria
  • syötäviä orvokkeja
  • mantelilastuja

Valmistusohje

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää siivilän läpi munavaahdon joukkoon kevyesti ja varovasti taikinaa nostellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Kypsennä pohjaa 225-asteisessa uunissa noin 6 minuuttia, kunnes pohja on kauniin kullanruskea.

2. Levitä pöydälle leivinpaperi ja ripottele sen päälle hieman hienoasokeria. Kumoa lämmin torttupohja sokeroidulle paperille paistopinta edellä. Poista paistamisessa käytetty leivinpaperi. Anna jäähtyä puolisen tuntia.

3. Levitä pohjan päälle mangohilloa. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja sekoita sitruunatuorejuuston joukkoon. Halkaise passionhedelmät ja kaavi sisus tuorejuustovaahdon joukkoon. Levitä kerma-juustoseos hillon päälle. Kääräise torttu rullalle. Siivilöi päälle tomusokeria. Koristele vielä syötävillä orvokeilla ja mantelilastuilla.

Katso myös nämä juustoiset herkut: 

juustokakku mango-ananaskuorrutteella

Juustokakku mango-ananaskuorrutteella

mango-raakakakku

Helppo raakakakku – mangojuustokakku

mantelinen juustokakku

Mantelinen juustokakku

Kotiliesi.fi: Sitruunajuustokakku

X