Reseptit

Uunilohta, kasviksia ja riisiä

Aikuiset syövät riisin, kalan ja kasvikset muodikkaasti kulhosta. Taapero voi syödä annoksen lautaselta sormin. Ainekset voi myös soseuttaa.

Teksti:
taina Salovaara
Kuvat:
Pekka Holmström

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Helppo

Annosmäärä

0

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

  • 500 g kirjolohta fileenä
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 munaa
  • 2 dl jasmiiniriisiä
  • 1-2 avokadoa
  • 1/2 kurkku
  • minitomaatteja
  • tilliä

kastike

  • 1 rkl öljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 limetin mehu
  • ripaus sokeria
  • 1 tl silputtua chiliä

Valmistusohje

Nypi kalasta pois ruodot. Leikkaa lapsen pala erikseen. Pane kalapalat uunivuokaan ja suolaa aikuisten kalapala. Kypsennä kalaa 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Keitä riisi ilman suolaa pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä munat.

Viipaloi avokado(t). Leikkaa kurkku tangoiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Kokoa lapsen annos lautaselle sormipaloina, tai sekoita ainekset keskenään ”risotoksi”.

Tee aikuisten annokset kulhoihin. Pane pohjalle riisiä, lisää päälle kasvikset, kananmuna ja kalapalat. Kaada päälle kastiketta ja koristele annokset tillillä.

Lisää lohta herkullisten lisukkeiden kera:

poke-kulho

Poke-kulho

Lohi-kvinoasalaatti

Lohi-kvinoasalaatti

lohta ja hedelmäistä ohrattoa

Lohta ja hedelmäistä ohrattoa

Kotiliesi.fi: Sushisalaatti

X