Vinkit

Kävijöiden salaattireseptejä

Teksti:
Anna.fi

Pyysimme Ruoka.fi:n  kävijöitä kertomaan suosikkisalaattiensa reseptejä. Tässä ovat viisi parasta kävijöiden lähettämää reseptiä. 

Kreikkalainen salaatti, Colourbox

Saimme vastauksia ja hyviä salaattireseptejä kaikkiaan lähemmäksi sata. Ylivoimaisiksi suosikeiksi nousivat erilaiset välimerelliset ja kreikkalaiset salaatit. Julkaistavien reseptien joukossa on yksi versio kumpaakin.

Kaiken kaikkiaan vastaajat suosivat salaateissaan eniten erilaisia vihersalaatteja, yrttejä, kurkkua, tomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, rucolaa ja juustoja. Juustoissa tykättiin eniten feta- ja salaattijuustoista, mozzarellasta, raejuustosta ja homejuustosta.

Salaattikastikeet, Colourbox

Salaattikastikkeissa suosikeiksi nousivat mm. balsamicot, viinietikka, oliiviöljy ja sitruunamehu sekä erilaiset majoneesipohjaiset kastikkeet.

Pekoni näytti sopivan monen vastaajan mielestä salaattiin erinomaisesti. Useammassakin reseptissä mainittiin myös erilaiset makkarat ja kinkku. Muita suosittuja raaka-aineita olivat  kananmuna, kana, tonnikala ja katkaravut.

Aika moni vastaaja kertoi suosikkisalaattiinsa kuuluvan milloin mitäkin ja enimmäkseen sitä, mitä kaapeista sattuu löytymään.

Julkaistavat reseptit ovat Jenna Östermarkin Jokirapusalaatti, Kimmo Ollilan Kanasalaatti, Johanna Lampisen Kreikkalainen salaatti, Kaisa Sillanpään Rucola-pekonisalaatti ja Katriina Honkasen Välimeren salaatti.

Arvoimme kyselyn yhteydessä palkinnoksi myös yhden Runsaat salaatit -kirjan. Kirjan voitti Tiina Jaakola. Onnittelut voittajalle ja kiitos myös muille osallistujille!

Jokirapusalaatti, Ruoka.fi

Jokirapusalaatti

Jokirapusalaatti/ Jenna Östermark

Määrä Aines
1 ruukku rapeaa lehtisalaatia (esim. Romaine)
1/2 ruukkua värikästä salaattia (esim. Lollo rosso)
nippu rucolaa
n. 10 mini luumutomaattia
1/2 kurkkua
150 g jokiravunpyrstöjä suolaliemessä
0,5 dl majoneesia
  mustapippuria
  suolaa
  sitruunamehua

Valmistusohje:

Revi salaatit käsin kulhoon. Paloittele tomaatit ja kurkku sopivan kokoisiksi paloiksi salaattien joukkoon. Jos ravut on säilötty liemeen, kaada ne siivilään ja valuta hetki. Älä huuhtele. Lisää ravut, majoneesi ja mausteet salaattiin ja sekoita. Lisää muutama ravunpyrstö salaatin koristeeksi salaatin pinnalle. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Kimmon kanasalaatti, Kimmo Ollila

Kanasalaatti

Kanasalaatti/ Kimmo Ollila

Määrä Aines
7 dl kypsää kanaa paloina
2 sellerinvartta
1/2 punainen paprika
4-6 kivetöntä vihreää oliivia
0,6 dl hienonnettua punasipulia
1/2 – 1 omenaa
1/3 jäävuorisalaattia (tai muuta rapeaa salaattia)
5 rkl majoneesia
2 tl hunajaa
2 tl sitruunamehua
  suolaa
  pippuria

Valmistusohje:

Paloittele kana, selleri, paprika, oliivit, sipuli ja omena. Revi salaatti sopivan pieniksi paloiksi ja sekoita ainekset isossa kulhossa. Sekoita kastikkeen ainekset erillisessä kulhossa. Maista, ettei lopputulos ole liian makea tai hapan. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike salaattiin ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Lisää Kimmon reseptejä löytyy Kimmon Kulinaari blogista.

Kreikkalainen salaatti, Ruoka.fi

Kreikkalainen salaatti

Kreikkalainen salaatti/ Johanna Lampinen

Määrä Aines
200 g feta- tai salaattijuustoa
1 sipuli
1 paprika
1/2 kurkkua
5 tomaattia
1 ruukku jääsalaattia
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl etikkaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1/4 tl mustapippuria

Valmistusohje:

Leikkaa fetajuusto paloiksi. Viipaloi kuorittu sipuli ohuiksi renkaiksi. Paloittele paprika ja kurkku. Lohko tomaatit. Kokoa salaatti laakeaan tarjoilukulhoon tai annoslautasille. Revi salaatinlehdistä peti muille aineksille. Asettele kerroksittain tomaatteja, kurkkua, paprikaa ja sipulia. Jätä fetapalat ja oliivit päällimmäisiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada kreikkalaisen salaatin päälle. Tarjoa kreikkalaisen salaatin kanssa tuoretta leipää.

Rucola-pekonisalaatti, Ruoka.fi

Rucola-pekonisalaatti

Rucola-pekonisalaatti/ Kaisa Sillanpää

Määrä Aines
1 ruukku rucolaa
1 pkt pekonia viipaleina tai paloina
4-5 kpl vaaleaa paahtoleipää kuutioituna
  viinirypäleitä
  tuoreita yrttejä

Valmistusohje:

Paista pekonit rapeiksi ja kauniin värisiksi. Nostele pekonit sivuun, mutta jätä pekoneista tullut rasva pannulle. Paista rasvassa seuraavaksi leipäkuutiot. Leipäkuutiot ovat valmiit, kun ne ovat rapeita ja saaneet väriä. Voit tarvittaessa lisätä paiston aikana pannulle öjyä tai muuta rasvaa. Asettele reilusti rucolaa vadille, ripottele päälle leipäkuutioita, pekonia sekä viinirypäleitä. Koristele yrteillä ja pirskottele päälle balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä.

Välimeren salaatti, Ruoka.fi

Välimeren salaatti

Välimeren salaatti/ Katriina Honkanen

Määrä Aines
1 kerä lehtisalaattia
1 ruukku rucolaa
1 ruukku basilikaa
1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja
50 g parmesaanijuustolastuja
0,5 dl paahdettuja aungonkukansiemeniä
50 g varrellisia kapriksia
1 dl kivellisiä oliiveja
1 rkl sherry- tai valkoviinietikkaa
2-3 rkl oliiviöljyä
0,5 tl sokeria
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Valmistusohje:

Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet ja asettele ne tarjoiluvadille. Ripottele päälle kirsikkatomaatit, Rucola-salaatti, basilikanlehdet, aurinkokuivatut tomaatit ja parmesaanijuusto. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla. Ota pannu pois liedeltä, kun siemenet alkavat saada väriä. Ripottele jäähtyneet siemenet salaatin päälle. Koristele salaatti kapriksilla ja oliiveilla. Valmista kastike sekoittamalla viinietikka, oliiviöljy, sokeri ja mustapippuri. Kaada valmis kastike salaatin päälle.

Teksti: Ruoka.fi:n toimitus
Kuvat: Colourbox, Ruoka.fi:n toimitus, Kimmo Ollila

 

X