Ruoka

Runebergintorttu perinteisesti ja uudella tavalla – 5 erilaista kostuketta runebergintortuille

Runebergintortun juju on hillosilmässä ja rouheassa, mutta kosteassa rakenteessa. Runebergintorttu paistuu kotona kätevästi muffinivuoassa. Isommalle joukolle voi leipoa mehevän runeberginkakun. Kokosimme tähän kolme herkullista reseptiä.

Teksti:
Leena Kalliokoski
Kuvat:
Otavamedia

Runebergintortun juju on hillosilmässä ja rouheassa, mutta kosteassa rakenteessa. Runebergintorttu paistuu kotona kätevästi muffinivuoassa. Isommalle joukolle voi leipoa mehevän runeberginkakun. Kokosimme tähän kolme herkullista reseptiä.

Runebergintorttu on klassikko, joka saa nykyään joka vuosi uusia muotoja. Kokosimme tähän perinteisen ohjeen ja muutaman hauskan vaihtoehdon.

Kansallisrunoilijamme J.L. Runebergiä juhlitaan hillosilmäisillä, maukkailla tortuilla helmikuun viidentenä päivänä. Tortun alkuperä juontaa Porvooseen 1840-luvulle. Yhden kertomuksen mukaan tortun keksi runoilijan vaimo Frederika Runeberg. Ohje on löytynyt Frederikan reseptivihosta.

Toisen tarinan mukaan porvoolainen konditoriamestari Astenius leipoi torttuja ensin ja Runeberg mieltyi niihin kovasti. Tortun hillosilmän kerrotaan alun perin olleen omenahilloa.

Kostutus mehevöittää runebergintortun

Runebergintortusta, kuten monesta muustakin klassikkoleivonnaisesta, on vuosien saatossa kehitetty monia versioita. Nykytortuissa maistuvat yleensä vadelmahillo ja manteli. Torttu on ulkonäöltään  korkea, silinterinmuotoinen. Mehevyyden torttuun tuo kostutus.

Runeberg nautti kostukkeen hörppäämällä punssia kakkupalan kera. Tänä päivänä leipurit kostuttavat runebergintortut karvasmanteliöljyllä, sokerivedellä laimennetulla rommilla tai pelkällä sokerivedellä.

Kun leivot tortun itse, voit päättää miltä se maistuu. Jos haluat kostuttaa tortut, tee se heti uunista ottamisen jälkeen.  Kiehauta kattilassa pari desiä vettä ja kaksi ruokalusikkaa sokeria, mausta sokeriliemi kahdella ruokalusikallisella alkoholia ja levitä kuumille tortuille varovasti vaikkapa pullasiveltimellä.

Suosittuja tortun kostukkeita ovat:

Alkoholinmäärä voi säädellä oman maun mukaan. Noin kaksi ruokalusikallista alkoholia sokeriliemen mausteena tuo riittävän vivahteen muttei ole liian hallitseva.

  • sokerivesi (2 dl vettä ja 2 rkl sokeria kiehautetaan sokeriliemeksi)
  • sokerivedellä laimennettu rommi (2 dl sokerilientä ja 2 rkl rommia)
  • karvasmanteliöjy (2 dl sokerilientä ja n. 2 rkl karvasmanteliöljyä)
  • mantelilikööri  ( 2 dl sokerilientä ja n. 2 rkl mantelilikööriä)
  • arrakkipunssi (2 dl sokerilientä ja n. 2 rkl arrakkipunssia)

Resepti: Perinteiset runebergintortut

Runebergintorttu saa uusia muotoja ja makuja

Jos kaipaat runebergintorttuun uutta twistiä, leivo se vaihteeksi kakun muotoon ja tee pinnalle vaikkapa herkullinen toscakuorrutus. Hillosilmät kätkeytyvät kakun sisään sattumiksi.

Runebergin kääretorttu hurmaa taatusti. Siinä maistuvat tortuista tutut maut: manteli, piparkakku ja vadelmahillo.

Hillollakin voi leikitellä. Vaihda vadelmahillo vaikkapa kirsikkahilloon, se sopii hyvin  yhteen esimerkiksi punssi- tai  manteliliköörikostutuksen kanssa.

Vadelmaiset piparkakkumuffinit ovat helppo vaihtoehto perinteisille tortuille.

Gluteeniton runebergintorttu maistuu kaikille

Maukkaan manteliset gluteenittomat runebergintortut syntyvät vaaleasta gluteenittomasta jauhoseoksesta.  Kuten tavallisen runebergintortun myös gluteenittoman runebergintortun rakenne on rouhea. Rouheus syntyy korppujauhoista, joita saa myös gluteenittomina.

Voit paistaa gluteenittomat tortut kätevästi isoissa muffinivuoissa. Runebergintortuista  tulee meheviä, kun niitä kostuttaa hieman esimerkiksi punssi-vesiseoksella. Reseptillämme tehty gluteeniton runebergintorttu sisältää 290 kilokaloria.

Gluteeniton runebergintorttu

Resepti: gluteenittomat runebergintortut

Katso myös Kotiliesi: Runebergin päivän kakku

X