Ruoka

Tällainen on Linnan juhlien ympäristötietoinen menu vuonna 2018 – mukana uusittu booli, riistaa, villikalaa ja myös vegaanisia herkkuja!

Tänä vuonna Linnan juhlien teemana on ilmasto ja ympäristö. Juhlien teema näkyy vahvasti itsenäisyyspäivän vastaanoton menussa.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Matti Porre/Tasavallan Presidentin Kanslia

Linnan juhlissa karkeloiminen voi saada vatsan kurnimaan. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Tänä vuonna Linnan juhlien teemana on ilmasto ja ympäristö. Juhlien teema näkyy vahvasti itsenäisyyspäivän vastaanoton menussa.

Vuoden 2018 tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla herkutellaan pääosin kotimaisista raaka-aineista tehdyillä herkuilla. Linnassa tarjoillaan erityisesti luomutuotteita, lähiruokaa ja muita mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia syötäviä ja juotavia.

– Käytämme paljon villikalaa ja riistaa. Kasvatettua lihaa ei Linnan juhlissa tarjoilla lainkaan. Kalatkaan eivät ole kasvatettuja kaloja, vaan esimerkiksi lahnaa ja särkeä, joita ennen pidettiin melkein roskakaloina. Tänä vuonna on myös paljon kasvisvaihtoehtoja, kertoo Linnan juhlien tarjoiluista vastaava palveluesimies Berit Mäkinen.

Täysin vegaaninen menu ei ole, mutta vegaaniherkkujakin on tarjolla

– Siihen emme ole ihan lähteneet, että menu olisi kokonaan vegaaninen. Vegaaniset tuotteet sisältävät aika paljon ei-kotimaisia raaka-aineita, ja meillä kotimaisuus on kuitenkin yksi ihan kantava teema, Mäkinen selittää.

Linnan juhlien menusta löytyy kuitenkin myös täysin vegaanisia herkkuja.

– Linnassa tarjoillaan vegaanisia falafeleja ja yksi marjainen kakku on kokonaan vegaaninen, Mäkinen kertoo.

Linnan perinteinen booli muuttuu tänä vuonna luomumpaan suuntaan

Linnan perinteinen booli on uusittu luomumpaan suuntaan. Ennen booliin ei olla käytetty lainkaan luomutuotteita, mutta tänä vuonna perinteinen booli valmistetaan 82 prosenttisesti luomutuotteista. Raaka-aineiden vaihtuessa klassikkoboolin makeusaste laskee hieman.

Linnan juhlissa tarjoiltavat viinit ovat luomuviinejä ja juhlamehu on tehty Kultarannan omista omenoista. Lisäksi Linnassa tarjottavat kahvi ja tee ovat 100 prosenttisesti ilmastokompensoituja luomutuotteita.

Linnassa tarjoiltava olut on valmistettu hävikkiruisleivästä.

– Se on oikeasti vielä hyvän makuistakin! sanoo Mäkinen.

– Se on vähän aleen vivahtava, ihan normaali ja tähän tilaisuuteen sopiva. Koska janoonhan sitä juodaan, se ei voi olla kovin erikoinen, kuvailee olutta Linnan juhlien hovimestari ja keittiömestari Ismo Tahvanainen.

Hiilijalanjälki huomioitu myös tuotteiden kuljetuksissa ja pakkauksissa

Linnan juhlien hiilijalanjälkeä on pyritty minimoimaan paitsi tuotteissa itsessään myös niiden kuljetuksissa ja pakkauksissa. Tuotteita toimitetaan muun muassa hybridiautoilla ja lavakärryillä. Tuotteiden pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä. Osa vastaanotolla käytetyistä lasipulloista jatkojalostetaan kierrätysdesigniksi.

Linnan juhlien ruokahävikkiin on jo vuosia kiinnitetty huomiota ja  tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa luvataan, että tänä vuonna ruokahävikki on entistäkin vähäisempää.

Muistatko, mitä Linnan juhlissa syötiin viime vuonna? Lue, millainen Linnan juhlien menu oli vuonna 2017.

X