Ruoka

Sopiva salaatti joka makuun ja tilanteeseen: ruokaisa, raikas, yllättävä, kuuma, eksoottinen ja makea

Tee salaatista koko aterian kohokohta. Inspiroidu ja uudista salaattipalettisi syyssesonkiin, poimi ideat mainioista resepteistämme.

Teksti:
Leena Kalliokoski
Kuvat:
Otavamedia

Uunissa makeiksi paahtuneet punajuuret ovat mahtava makupari suolaiselle kinkulle ja vuohenjuustolle.

Tee salaatista koko aterian kohokohta. Inspiroidu ja uudista salaattipalettisi syyssesonkiin, poimi ideat mainioista resepteistämme.

Syksyinen salaatti saa makunsa kauden herkuista, paahdetuista juureksista, omenoista, sienistä ja täyteläisyyttä juustosta tai pähkinöistä. Kanasalaatti maustuu kotimaisilla omenilla ja halloumi kohtaa hedelmät. Eksoottinen salaatti lämmittää tulisuudellaan.

Salaatti on paitsi kelpo lisuke myös loistava vierastarjottava, eväs, iltapala tai lounas. Ja mikä parasta, salaatissa voi käyttää hyväksi edellisen illan tähteeksi jääneitä aineksia: kypsiä broilerinpaloja, juustonkannikoita, kuivahtanutta leipää ja hieman nuukahtaneita juureksia.

Salaatin voi tarjota modernisti annoskulhoissa, lautasella tai isosta astiasta. Se on helppo pakata rasiaan ja napata mukaan työlounaaksi.

Hyvässä salaatissa on jotain pehmeää, rapsakkaa, kypsää, raakaa, täyteläistä ja raikasta. Erilaiset pähkinät ja siemenet tuovat salaattiin mainion lisän. Salaattiin sopiva kastike täydentää ja sitoo maut yhteen.

Vuohenjuustoa, sieniä, pähkinöitä ja marinoitua fenkolia

Saksanpähkinöiden, lämpimän, hieman sulaneen vuohenjuuston ja sienten liitto on tässä salaatissa täydellinen. Rapsakkaa suutuntumaa tarjoaa oliiviöljyllä, valkoviinietikalla marinoitu sekä suolalla ja sokerilla maustettu, ohuiksi suikaleiksi leikattu fenkoli.

sieni-vuohenjuustosalaatti

Resepti: sieni-vuohenjuustosalaatti

Broilerisalaatissa rouskuvat hunajaiset omenat

Tästä Teresa Välimäen broilerisalaatista on peruskanasalaatti kaukana. Harissa antaa broilerinpaloille tunisialaista tulisuutta ja hunaja pyöristää hapokkaat, chilin sävyttämät kotimaiset omenat.

Pinaatti-salaattisekoitus levitetään tarjoiluastiaan ja päälle kasataan broileria ja omenoita. Sinihomejuustomurut ja paahdetut pekaanipähkinät tekevät salaatista täydellisen syysillan herkun.

Broilerisalaatti_PH

Resepti: omenainen broilerisalaatti 

Lämmin vuohenjuusto-punajuurisalaatti

Punajuuri on satokauden moniottelija. Syksyn punajuuret ovat parhaimmillaan uunissa paahdettuina ja niiden makuparina toimii vuohenjuusto. Tässä ruokatoimittaja Suvi Rüsterin salaatissa punajuuri maustetaan pikantisti katajanmarjoilla, tarjoillaan salaattipediltä ilmakuivatun kinkun ja vuohenjuustoleipien kanssa.

punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Resepti: lämmin vuohenjuusto-punajuurisalaatti 

Juusto ja hedelmät kohtaavat

Halloumi on kelpo juusto muulloinkin kuin grillausaikaan. Tässä reseptissä halloumi viipaloidaan ja paistetaan herkullisen ruskeaksi pannulla. Lämpimät juustoviipaleet kasataan salaattipedin päälle mangon palojen ja melonilohkojen kanssa.

Kastikkeena tarjoiltavan peston voi valmistaa jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta kannattaa kaataa sitä salaattiin vasta juuri ennen ruokailua.

Resepti: hedelmäinen halloumi-salaatti ja yrttipesto 

Lehtikaalia, fetaa ja avokadokastiketta

Feta tuo pehmeyttä lehti-punakaalisalaattiin. Avokadosta, pähkinöistä ja sitruunamehusta syntyy mainio kastike tälle herkkusalaatille.

kaali-fetasalaatti

Resepti: kaali-fetasalaatti

Eksoottista lämpöä

Pehmeän makuinen papaija ja rouskuva porkkana saavat ryhtiä korianterista, mintusta chilistä ja kalakastikkeesta. Limettimehu tuo salaattiin raikkautta. Tästä tulisesta papaijasalaatista saat lämmittävän alkusalaatin tai aasialaisen liharuoan lisukkeen.

Resepti: tulinen papaijasalaatti

X