Ruoka

TM testissä trendikkäät mehustimet ja mehulingot

Teksti:
Anna.fi

Tuoremehucocktailin valmistaminen vihanneksista, juureksista, marjoista ja hedelmistä on trendikästä ja käy toimivalla mehustimella kädenkäänteessä. Mehustimien hintahaitari on lavea ja niin ovat myös laitteiden ominaisuudet.

Saimme testiin neljä mehustinta, joista kaksi on mehulinkoja ja kaksi mehupuristimia. Testilaitteiden hinnat vaihtelevat 150 eurosta aina yli 400 euroon. Hieman harhauttavaa on, että laitteista käytetään markkinoijasta riippuen joko mehulinko tai -puristin nimitystä. Todellisuudessa näiden laitteiden toimintaperiaatteet ovat varsin erilaiset

Mehua puristamalla ja linkoamalla

Mehulinko nimensä mukaisesti pyörittää kovalla vauhdilla mehustettavaa vihannesta tai hedelmää. Samanaikaisesti lingon pohjalla olevat terät raastavat kasvisainesta irti. Suuritehoinen mehulinko mehustaa hedelmän tai vihanneksen yleensä muutamassa sekunnissa. Linkouksen jälkeen kasvisten kuituaines jää joko laitteen sisällä olevaan siivilään tai se siirtyy laitteen ulkopuolelle sijaitsevaan astiaan.

Mehupuristimessa käytetään myös kevyttä linkousta, mutta mehu erotetaan puristamalla kasviksia hitaasti paksun ruuvin läpi, jossa kasvisaines murskautuu ja irrottaa mehun. Puristimessa ei ole lainkaan teräosaa. Erotusmenetelmä perustuu siihen, että kasvisaines musertuu kulkeutuessaan pyörivän ruuvin läpi. Mehupuristimen teho on yleensä linkoon verrattuna pienempi. Puristin poistaa kasvisten kuituaineksen laitteen ulkopuolella sijaitsevaan astiaan.

Ongelmina koko ja puhtaanapito

Mehustimen pitäminen käyttövalmiudessa vaatii suurehkon pinta-alan keittiötasolta. Ongelmana on myös monen laitteen kokonaiskorkeus, joka saattaa ylittää keittiötason ja kaapiston välisen tilan.

Ensimmäisiä kertoja käytettäessä osien kokoaminen ja irrottaminen tuntuu hankalalta ja aikaa vievältä puuhalta. Rutiinin karttuessa kokoaminen helpottuu ja palikat löytävät paikkansa. Silti toivoisi monen sadan euron laitteelta kasaamisen onnistuvan jouhevammin.

Witt-mehustimen osat

Mehustimen irrotettavat osat on puhdistettava säännöllisesti ja mieluummin heti puristamisen jälkeen. Astianpesukoneessa pesua ei kaikille mehustimen osille suositella. Parhaiten konepesu soveltuukin vain mehu- ja puristusjäteastialle. Muiden osien käsinpesu, kuivaus ja takaisin paikoilleen asettelu vie aikansa.

Mehustimen äänimaailma riippuu suoraan toimintaperiaatteesta. Linkoava laite pitää hiljaista hurinaa ja puristava pientä rutinaa. Testatuista laitteista yksikään ei pidä kovaa tai turhan häiritsevää melua.

KENWOOD Excel Pro JE880

Maahantuoja: Suomen Sähkötuonti Oy
Hintaluokka: 300 €

Jykevän Kenwoodin kokoaminen vaatii hieman harjoittelua, mutta osat loksahtavat paikoilleen ja ne lukitaan sivujen muovisalvoilla. Salpojen kestävyys jatkuvassa käytössä hieman arveluttaa. Mehunokassa on kätevä kierrettävä tippalukko.

Suuritehoisessa lingossa on kaksi nopeutta. Hidas linkoamisnopeus sopii pehmeimmille vihanneksille ja hedelmille. Kovat juurekset, lehtivihannekset ja hedelmät lingotaan suuremmalla pyörimisnopeudella. Laitteessa on avara syöttöputki, josta isot appelsiinit, omenat ja punajuuret soljahtavat helposti kokonaisina linkoon. Tehokas linko ja teräosa irrottavat mehun hetkessä myös kovista ja hyvin kuitupitoisista vihanneksista.

Kenwoodin mehulinko sopii hyvin ison mehumäärän valmistukseen yhdellä kertaa. Tehokas linko selvisi testikasvisten yhtämittaisesta puristuksesta ongelmitta. Työskentelyä helpottavat laitteen isokokoiset syöttöputki, jäte- ja mehuastiat. Puristusjäte on linkoamisen jäljiltä vielä hieman kosteaa, mutta mehun saanto on silti hyvä.

Hyvää Huonoa
avara syöttöaukko kokoaminen
nopea muoviset lukitussalvat

NOVIS Vita Juicer 6500

Maahantuoja: Suomen Sähkötuonti Oy
Hintaluokka: 400 €

Jykevä mutta sirolinjainen Novis Vita Juicer laite vie vähän pöytätilaa. Laitteessa ei ole jäteastiaa, joten puhdistus on tehtävä muita testattuja laitteita useammin. Noviksen osat ovat helpohko koota ja ne napsahtavat hyvin paikoilleen. Kaatonokka toimii tippalukkona yläasentoon nostettuna.

Novista voi käyttää perinteisenä sitruspuristimena joko ilman linko-osaa tai sen kanssa. Mehustinpäätä vaihtamalla laite muuntuu monipuoliseksi lingoksi, johon voi vielä liittää soseuttimen survomaan pehmeät hedelmät tai marjat. Mehulingossa on vain yksi nopeusasento, mutta laite säätää lingon nopeutta automaattisesti kasviksen kovuuden mukaan.

Pehmeistä ja puolikovista hedelmistä Novis puristaa mehun hyvin tarkasti ja lingon seinille jäävä hieno hedelmäliha on lähes kuivaa. Kovat kasvikset on joko pilkottava pienempiin osiin tai laitettava mukaan hyvin mehustuvaa hedelmää. Pitkäjaksoinen linkoustesti keskeytyi suodattimen tukkeutuessa ja puhdistuksesta huolimatta mehun saanto jäi heikoksi.

Hyvää Huonoa
pehmeiden kasvisten mehun saanto puristusjäte jää linkoon
laitteen ulkonäkö ja rakenne syöttöaukon muoto


WILFA JuiceMaster SJ-150 A


Maahantuoja: Oy Wilfa Suomi Ab Hintaluokka: 150 €


Wilfan mehupuristin on kevyt ja rakenteeltaan hieman heppoinen. Puristimen syöttöaukko on kapea, joten useimmat hedelmät ja vihannekset on pilkottava osiin ennen mehustamista. Pehmeät hedelmät mehustuvat muiden testilaitteiden tapaan hyvin. Kovemmat juurekset tarvitsevat avustusta, jotta ne päätyisivät hiljakseen pyörivän survimien kierteisiin. Puristunut mehu tulee ulos syöttöaukon alareunasta pienen sihdin kautta ja hedelmäliha tippuu syöttöaukon päästä astiaan. Mehun tuloaukossa ei ole erillistä tippalukkoa.


Wilfan mehun saanto jäi muita laitteita heikommaksi ja mehuliha jäi kosteaksi raasteeksi, joka kelpaisi vielä hyvin syötäväksi. Yhtäjaksoisessa testipuristuksessa Wilfa puristi mehua tukkiutumatta ja tuotti sitä kohtalaisen runsaasti.


Pienestä koostaan huolimatta Wilfa kykenee suoriutumaan tehtävästään lähes muiden tavoin. Puhdistaminen on hieman sotkuista. Syöttöputkeen jää yleensä mehua, joka roiskuu putkea irrotettaessa. Puhdistettavat osat ovat sen sijaan pienikokoisia ja helppo puhdistaa.


Hyvää Huonoa
puristimeksi hiljainen pieni syöttöaukko
edullinen tippalukko puuttuu

WITT by Kuvings B6100

Maahantuoja: Witt Finland Hintaluokka: 350 €

Wittin Kuvings mehupuristin on testijoukon painavin ja korkein laite. Kuvings on jämäkkä mehupuristin, jonka puristuskierukka työstää sitkeää ja kovaakin ainesta. Survottu mehu kulkeutuu siivilän kautta mehusäiliöön. Syöttönokan voi sulkea tiiviisti ja tulppa toimii myös tippalukkona.

Kuvings puristaa mehua tehokkaasti ja pakkaa lähes kuivan hedelmälihan kuitupelleteiksi, jotka poistuvat ahtaan putken kautta jätesäiliöön. Mehustamisen jälkeen kuituaineen poisto putkesta on hankalahkoa. Syöttöputki voisi olla hieman avarampi, jotta suuret hedelmät mahtuisivat kulkemaan kokonaisina. Keskikokoinen omena mahtuu juuri sisään kokonaisena.

Kuvingsin mehun saanto on hyvä ja puristin pystyy käsittelemään yhtämittaisesti suuremmankin mehuerän ilman välipuhdistuksia. Erityisesti vaikeasti puristettavista raaka-aineista mehun saanto on ryhmän suurin. Laitteen osien puhdistaminen ja kokoaminen paikoilleen vaatii käyttäjältä viitseliäisyyttä. Puristimen muriseva ääni voi häiritä.

Hyvää Huonoa
tehokas puristin kokoaminen
tiivis tippalukko äänekäs

Toimittaja: Kirsti Herttua Kuvat: Hannu Häyhä

X