Satokausituotteita suosimalla sekä lompakkosi että hyvinvointisi kiittävät – katso, mitä hyötyjä on seurata satokausikalenteria.
Satokausikasvikset ovat sesonkiaikanaan maukkaimmillaan ja edullisimmillaan: esimerkiksi huhtikuussa kannattaa suosia ananasta ja broccolinia.
Vihannekset ja hedelmät päätyvät herkemmin ostoskoriin, kun tiedät tarkalleen, milloin ne ovat parhaimmillaan. Sesonkituotteita seuraamalla teet myös ruokavaliostasi monipuolisemman.
Satokausikasvikset tutuiksi– 8 syytä suosia sesonkikasviksia
1. Edullisempia tuotteita
Satokausi näkyy hedelmien ja kasvisten hintalapussa. Satokauden kasvikset ovat runsaamman tarjonnan ja edullisimpien kasvatus- ja kuljetuskulujen ansiosta usein edullisempia.
2. Ekologisempaa kasvatusta
Luonnollisen satokauden aikana kasvatettuihin kasviksiin käytetään vähemmän ulkopuolista energiaa, kuten valoa ja lämpöä.
3. Kasvisten ja hedelmien maku on parhaimmillaan sesonkina
Huippusesongin aikaan kasvikset ovat maukkaimmillaan. Ne ovat mehukkaita, värikkäitä ja ne ovat kasvaneet oikeisiin mittoihinsa.
4. Enemmän tuoreita tuotteita
Parhaimmassa tapauksessa kasvikset saadaan suoraan pellolta pöytään ilman varastointia. Varastointi heikentää kasvisten maun lisäksi myös ravinteita.
5. Ruokavalio monipuolistuu
Kun syöt sesonkien mukaisesti, ruokavalioon tulee väistämättä vaihtelua ja monipuolisuutta: uusia kasviksia ja makuja. Pääset testaamaan rohkeasti muutakin kuin vain perunaa, banaania ja omenoita!
6. Lisäainekuorman vähentäminen
Luonnollisen satokauden aikana viljelyssä tarvitaan vähemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. Suosimalla sesonkeja vähennät niin oman kehosi kuin ympäristönkin kuormitusta.
7. Tarjonta monipuolistuu ja hävikki vähenee
Jos suosimme satokausituotteita, ruokakaupat voivat muuttaa tarjontaansa ja esimerkiksi kotimaiset viljelijät saavat myytyä tuotteensa silloin, kun ne ovat parhaimmillaan. Tämä auttaa myös vähentämään ruokahävikkiä.
8. Ruoan arvostaminen lisääntyy
Kun selvitämme mitä ja milloin kannattaa syödä, arvostuksemme ruokaa kohtaan lisääntyy – ja ymmärrämme paremmin rooliamme kuluttajina.
Lähde: Satokausikalenteri 2018
Kommentit
Tsekkaa mistä satokaudentuotteet saa halvimmalla osoitteessa https://ruoanhinta.fi/
Kommentit
Tsekkaa mistä satokaudentuotteet saa halvimmalla osoitteessa https://ruoanhinta.fi/
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous